Aika kului hyödyttömiin, molemmin puolin heräsi katkeruus ja versoi versomistaan.

Kansa odotti herttuaa odottamistaan. Ei epäilty hänen tuloaan.

Sillä välin oli Sigismund mitä suurimmassa epävarmuudessa mihin ryhtyisi… Hän oli toivonut voivansa pelästyttää neuvostoa, mutta se ei onnistunut.

Malaspina neuvoi häntä kääntymään herttuan puoleen. Olihan mainiota valtiotaitoa ärsyttää hänet herroja vastaan. Kaarle eleli hiljaisuudessa Nyköpingissä ja näytti välittävän ainoastaan omista asioistaan. Mutta toisin oli laita. Kerta toisensa jälkeen tuli viestejä neuvostolta, papeilta ja porvareilta, jotka tekivät valituksia Sigismundia ja hänen seuruettaan vastaan. Kaarle antoi kaikille saman neuvon. Ei ollut vähintäkään annettava myöten, hän oli heidän puolellaan, ja Sigismundin oli lopulta pakko taipua.

Nyt teki kuningaskin tarjouksiaan ja ehdotuksiaan. Kuninkaan kansleri Fogelwetter ja Kustaa Brahe lähetettiin Nyköpingiin niitä esittämään. Kaarlen herttuakunta vahvistettaisiin hänelle kaikkine vapauksineen ja oikeuksineen, vieläpä sitä laajennettaisiinkin hänen ja hänen jälkeläistensä hyväksi. Sitä vastoin toivoi Sigismund, kun hän ei voinut sietää arkkipiispa Angermannusta, että herttua tahtoisi kruunajaisissa panna kruunun hänen päähänsä; samoin, että herttua tekisi eron neuvoston ja pappien kanssa ja sallisi koko Ruotsissa vapaasti harjoittaa katolista uskonoppia. Erityisesti pyysi Fogelwetter herttuaa muistamaan ne juonittelut, joihin neuvosherrat olivat jo Juhana kuninkaan aikana ryhtyneet Vaasa-suvun kukistamiseksi. Sigismund ei ollut ennen tahtonut uskoa niihin, mutta nyt oli hän itse havainnut, että asiassa oli perää, ja piti sen tähden välttämätönnä läheisen ystävyysliiton setänsä kanssa.

Kaarle kuunteli tarkkaavaisesti vastaamatta mitään. Näytti kuin hän tahtoisi ajatusaikaa.

Että vastaus tulisi olemaan sitä varmemmin hänen herransa toiveiden mukainen, lisäsi puolalainen salavihkaan, että Sigismund oli Varsovassa antanut säädyille salaisen lupauksen, että Virosta tehtäisiin puolalainen maakunta, ja ettei hän enää koskaan tulisi Puolasta poistumaan.

Kaarle oli seissut allapäin ja kuunnellut — kuunnellut molemmin korvin… Varmaankin oli uusia toiveita herännyt hänen sielussaan hänen kuunnellessaan näitä varomattomia tunnustuksia. Hänen silmänsä kirkastuivat, kun hän kohotti päätänsä ja selitti tyynesti ja lujasti, ettei hän voinut suostua tehtyihin ehdotuksiin.

Fogelwetter sai lähteä tiehensä niine hyvineen.

Herttua kirjoitti heti neuvostolle, kertoi kaiken ja kehoitti lujaan liittoon kuninkaan laitonta menettelyä vastaan.