Herttuan olisi nyt ollut tehtävä läänitysvalansa, ja valtaistuimen eteen asetettiin samettityyny, jolle hänen olisi ollut polvistuttava. Mutta Kaarle kieltäytyi.
"Sellainen on vanha tapa", sanoi Sigismund.
"En polvistunut teidän majesteettinne isänkään edessä", vastasi
Kaarle varmasti.
Sigismund synkistyi, hän etsi vastausta, mutta herttua oli jo ennättänyt ottaa päästään kultakruunun ympäröimän hattunsa ja pani sen tyynylle. Itse astui hän esiin, tarttui lipputankoon ja teki valan, jonka kaavan Eerik Sparre hänelle saneli.
Juhana herttua ja valtaneuvokset tekivät sitten uskollisuudenvalansa, jonka jälkeen juhlakulkue lähti kirkosta ja palasi linnanjuhlaan. Siellä tekivät muut säädyt uskollisuudenvalansa.
Lopuksi luettiin kuulutus, jonka mukaan kuningas aikoi lähteä Puolaan ja valtakunnan hallitus oli jäävä herttuan ja neuvoston haltuun.
Ja sitten oli linnassa päivittäin vastaanottoja, mutta lisäksi suuria vieraspitoja useaan kertaan viikossa.
Kuningatar oli liian heikko tekemään "les honneurs", mutta Anna neiti teki sen hänen sijastaan, ja kaukaa sai etsiä rakastettavampaa ja kohteliaampaa emäntää.
Anna Vaasa saattoi olla ihastuttava, kun niin tahtoi, ja nyt hän pani kaiken kykynsä liikkeelle. Kustaa Brahe tunsi yhä suurempaa vetoa tähän tenhopiiriin. Mutta samalla kalvoi häntä mustasukkaisuus, ja tuhannet kerrat hän kyseli itseltään, heittäytyisikö prinsessan jalkoihin kysyen, tahtoiko tämä vielä kuulua hänelle ja tunnustaa syntinsä…
Toinenkin Anna herätti hovissa suurta huomiota. Kustaa Banér oli tuonut emäntänsä ja tyttärensä Upsalaan, ja molemmat nuoret neitsyet luettiin pian ylistetyimpäin kaunotarten joukkoon. Erittäinkin Anna niitti voittoja; hänen pohjoismaille eduskuvallinen kauneutensa, vaaleat kutrinsa, suuret siniset silmät ja raitis hipiänsä, mutta kenties enimmän hänen eloisa vilkkautensa ja raikas naurunsa veti kaikkien silmät puoleensa ja valloitti kaikkien sydämet.