"Luulen, että se on suotuisa", sanoi Anna melkein kuiskaten.
"Kiitos! En virka mitään, ennenkuin olen saavuttanut aseman elämässä."
Mutta nyt tapahtui jotakin, mitä ei kukaan ollut aavistanut. Sofia rouva oli salavihkaan tarkoin seurannut rakasta poikaansa; äidinvaisto sanoi hänelle mitä oli kyseissä, ja hän nousi nopeasti mennen nuorten luo.
"Se on hän!" sanoi vanhus hiljaa pojalleen.
"Niin, äiti, se on hän", sanoi poika yhtä hiljaa.
Sofia tarttui Annan käteen ja taputti sitä.
"Kaunis, sangen kaunis", sanoi hän häntä katsellen.
Onneksi astui herttua samassa toisten herrojen kera sisään. Herttua otti heti sisarensa haltuunsa, ja Anna sai tilaisuuden paeta äitinsä luo.
Hän kertoi tälle kaiken, sillä olihan äiti sen ilmankin arvannut.
Eikä Kristina rouva hidastellut ilmoittaa asiaa miehelleen.
"Anna on tehnyt oikein!" sanoi Kustaa herra. "Nuori herra on ajattelematon nuorukainen, josta en paljoa odota, mutta aikapahan näyttää."