Kaikki tiesivät, vaikkeivät olleet tietävinään, että Kustaa herttua oli tunnustanut Anna Banérille rakkautensa koko seuran ollessa läsnä. Herttuatar oli suutuksissaan. Samainen Anna, josta hän kerran oli armossaan pitänyt, oli aina saanut hänelle aikaan paljasta harmia. Hän ei voinut kieltää, että hän itse oli syypää tähän viimeiseen; juuri se, minkä hän oli aikonut tytön alennukseksi, oli koitunut ylennykseksi, ja lopulta tämä vielä saattoi joutua kuninkaalliseen sukuun.
"Syytä itseäsi", sanoi herttua nauraen. "Mutta ei hän toisekseen siellä vielä ole."
"Aiotko kenties estää?"
"En suinkaan, päinvastoin; kansa pitäisi siitä, että saisi jotakin kaunista katsellakseen."
Herttuatar puri huultaan ja katsoi viisaimmaksi vaieta.
* * * * *
Kruunausjuhlallisuuksien ajaksi sattuivat Distingin markkinat. [Saanut varmaankin alkunsa muinaisskand. Dis-haltiattaren kunniaksi pidetyistä käräjistä.] Läheltä ja kaukaa saapui yhtä mittaa kauppiaita, käsityöläisiä, ostajia ja myyjiä. Torille oli pystytetty markkinakojuja pitkiin riveihin, joissa turkkeihinsa kääriytyneet kauppamiehet myivät kankaita, korukaluja, kulta- ja hopeaesineitä, kupari-, läkki- ja tinatavaroita, aseita, pajakaluja, turkiksia ja tuhansia muita esineitä, jotka tuottivat kiiltävää ja kilisevää. Kalatorilla myytiin maan ja karjan tuotteita ja veden antimia, mutta siellä liikuskeli ainoastaan pikku eläjiä. Ylhäiset menivät suurelle torille, jossa saivat tunkeilla taajojen väkijoukkojen lävitse.
Sinne lähtivät eräänä markkinapäivänä myös sisarukset Anna ja Märta Banér. Torilla tapasivat he monta ystävää ja tuttavaa ja ostelivat monia pikkuesineitä, jotka heti jakoivat köyhille kerjäläislapsille. Märta oli koonnut heitä koko parven ympärilleen ja tyydytti heidän toiveensa niin pitkälle kuin hänen varansa riittivät.
"Antakaa minulle jotakin jalkaani", huusi muuan pikku ryysyläinen.
"Minulle myös, minulle myös!" säestivät toiset.