Kruunajaisten jälkeen seurasi juhlia perätysten. Päivälliset ja hovitanssiaiset vaihtelivat keskenään, eikä herttuakaan kieltäytynyt olemasta mukana.
Anna Banérin reipas menettely oli tullut tunnetuksi, ja siitä puhuttiin paljon. Häntä ylistettiin yhtä paljon kuin halveksittiin Potsmutschin arkaa pelkuruutta. Turhaan tämä puolustautui sillä, että oli ollut aseeton ja sentähden rientänyt noutamaan sotamiehiä avuksi. Kukaan ei kallistanut sille korvaansa, ja pilkkasanat satelivat hänen ympärillään.
Eräässä linnan juhlassa olivat Kustaa Brahe ja Kustaa herttua härnäilleet häntä, ja hän huusi suutuksissaan: "Kolmea vastaan kerrallaan en ole koskaan taistellut, mutta kahdesta ruotsalaisesta aina selviän, olkootpa he kuinka pöyhkeitä ja ylväitä tahansa."
"Varokaa, ettette lupaa enempää kuin voitte täyttää!" puuskahti
Kustaa Brahe.
"Toivoisin, että minut käsitetään sanalleen."
Kustaa herttua ilmoitti tästä Anna Banérille. Hän pyysi neitsyeltä lupaa vaatia hävyttömän puolalaisen kaksintaisteluun.
"Ei", vastasi Anna varmasti. "Tahdon itse rangaista häntä."
"Millä tavoin?"
"Antaa sen jäädä salaisuudekseni!"
Annalla oli sen jälkeen pitkä keskustelu isänsä kanssa, hän puhui puolalaisen sietämättömästä julkeudesta ja että Kustaa herttua halusi manata hänet kaksintaisteluun.