Mutta kun hän heti saavuttuaan ilmoitti aikovansa ryhtyä rynnäkköön ja määräsi herroille heidän osansa, silloin olivat he kaikki kauhun lyömiä ja ihmettelivät keskenään, oliko herttuan salainen tarkoitus panna ritaristo vaaraan ja kenties hävittää perinjuurin.
Eerik Brahe ja Akseli Lejonhufvud puhuivat suunsa puhtaaksi ja selittivät, että aateli oli velvollinen ainoastaan ratsupalvelukseen ja oli siis vapaa osanotosta rynnäkköön. Muutamat heistä tarjoutuivat kuitenkin tulemaan mukaan, mutta yöllä ennen rynnäkköä karkasivat he Tanskaan. Kaarle harmittelihe kyllä mielessään, mutta se ei estänyt häntä yrityksestä.
Suunnitelman oli hän laatinut yhdessä Gyllenhjelmin ja Samuel
Niilonpojan kanssa; näiden oli johdettava hyökkäystä pohjoisportilla.
Hauta oli sillä puolen jokseenkin matala, jonka, piti helpoittaa
vallille nousua.
Ensimäinen ryntäys tapahtui kahdeksan aikaan aamulla. Nuoret päälliköt osoittivat rohkeutta ja mielenmalttia, joka yllytti ja elähytti sotamiehiäkin. Viholliset tekivät sangen urheaa vastarintaa, mutta siitä huolimatta ruotsalaiset onnistuivat, eivät ainoastaan kiipeämään valleille, vaan tunkeutumaan kaupunkiinkin.
Länsiportilla oli päällikkyys herttuan itsensä käsissä, mutta siellä oli vallihauta syvempi ja tykit pyhän Eerikin vallinsarvella levittivät kuolemaa ja hävitystä hyökkääjäin parveen. Nämä peräytyivät, mutta herttua sen huomattuaan hyppäsi ratsailta ja huusi, että olisi häpeä, jos kaupunkiin pääsisivät ainoastaan ne, jotka olivat pohjoisportilla. Niin huutaen kapusi hän itse rynnäkkötikapuita vallille.
Hurraten ja huutaen syöksyivät sotamiehet jälkeen, ja nyt oli urheinkin vastarinta turha. Sillä Gyllenhjelm oli hänkin heti kaupunkiin päästyään rientänyt länsiportille ja kävi vallinsarven kimppuun kaupungin puolelta, joten herttuan hyökkäys melkoisesti helpoittui. Sotamiehet, jotka siellä olivat vielä jälellä, syöksyivät päistikkaa kaupunkiin, joka tarjosi kamalan näyn. Jo ennen piiritystä olivat asukkaat lähteneet pois, talot olivat autiot ja tyhjät. Mutta ryöstöhalu kulki verenjanon kantapäillä, ja kirkoista ryöstettiin kaikki hopea mitä niissä oli ja kalliit messupuvut laahattiin lokaan.
Nyt seurasi muutamia lepopäiviä. Samuel Niilonpoika pyysi päästä Edbyhyn viettämään häitä, ja Gyllenhjelmillä oli hyvä halu seurata mukana. Herttua suostui, hän jäi itse siksi aikaa Kalmariin.
Nämä päivät olivat hänelle syvän mietinnän päiviä. Hän tiesi, että milloin hän vain tahtoi, joutui linna hänen käsiinsä. Mutta siellä vallitsi nälänhätä, ja hän antoi heidän paastota, näiden maankavaltajain. He asettivat omat etunsa yleishyvän edelle, ja heille oli annettava aikaa nöyrtyäkseen.
Nuoret miehet palasivat häistä iloisina ja riehakkaina. Gyllenhjelm lähetettiin heti Tukholmaan noutamaan neljää sotalaivaa, joilla oli estettävä kaikki avunlähetys Puolasta. Samuel Niilonpoika oli sillä välin herttuan oikeana kätenä ja sai panna toimeen hänen määräyksensä.
Ensimäinen niistä oli, että piti kirkontornista ampua linnanmiehistöä vallien sisäpuolella.