Herttua ei suostunut muihin ehtoihin kuin että vankeja tullaan kohtelemaan korkeimman oikeuden mukaan. Sparre ei armoa odottanutkaan.
Vieras sotaväki marssi linnasta matkoihinsa, ja ruotsalaiset astuivat heti sijaan. Osa puolalaisista pyrki herttuan palvelukseen, toiset halusivat päästä kotiin.
Päällystö pantiin vankeuteen, ja jännityksellä odotettiin herttuan päätöstä. Hänen menettelystään Sparrea kohtaan saattoi arvata sen kohtalon, joka odotti muiden Sigismundin kannattajain joukkoa.
Samana päivänä kutsui herttua läsnäolevat neuvosherrat neuvotteluun. Vakavin ja ankarin sanoin hän esitti ratkaistavaksi, oliko osoitettava mitään armoa alamaisille, jotka olivat juonitelleet yleensä kuningashuonetta ja erityisesti herttuaa vastaan, koettaneet riistää kuningasvallan itselleen ja rikkoneet Upsalan kokouksen päätöstä vastaan.
Neuvoston vastaus oli, että heidät Ruotsin lain mukaan oli tuomittava kuolemaan. He olivat kavaltajia, jotka oli tavattu ase kädessä.
Muuan palvelija kutsui Gyllenhjelmin herra Juhana Sparren ja hänen emäntänsä luo.
Nyt oli kopeus poissa, molemmat olivat kauhun lyömät. Juhana herra pyysi ja rukoili Gyllenhjelmiä taivuttamaan herttuaa lempeyteen. Jos niin vaadittiin, lähtisi hän Ruotsista eikä palaisi koskaan takaisin. Hän myönsi, että herttualla oli syytä vihoitella häntä kohtaan, ja tahtoi tästälähin tehdä kaikkensa rikostaan sovittaakseen.
Hengenhätää oli hänen sanoissaan ja koko olennossaan. Margareta rouva taasen näytti melkein luonnottoman tyyneltä.
Gyllenhjelm lupasi tehdä kaiken voitavansa, mutta sanoi suoraan, ettei hänellä ollut mitään toiveita.
Kun hän lähti, seurasi Margareta rouva ulos hänen mukanaan ja pyysi, että hän lähettäisi linnanpapin heidän luokseen ja toisi heille herttuan vastauksen niin pian kuin mahdollista.