Juhana kääntyi punastuen pois. "Lasket loruja", sanoi hän.
Stålarm päästi aika naurun. "Etkö luule minun tietävän, että olette rakastuneet toisiinne", sanoi hän. "Mutta kernaasti minun puolestani, en ole mustasukkainen. Sen tähden lähetän sinut hänen luoksensa, mutta sillä ehdolla, että ensin vierailet Turun linnassa muutamia viikkoja."
"Mitä sillä tarkoitat?"
"Etkö ymmärrä, että tarvitsen sinun nimeäsi; herttuan katkerin vihollinen ja vaarallisin vastustaja, Klaus Fleming, on kuollut, mutta hänen poikansa, joka on perinyt isän suuret sotapäällikönlahjat, on tullut Turkuun ja antanut miekkansa linnanpäällikön käytettäväksi; sen pitäisi kuulostaa joltakin!" huudahti Stålarm nauraen.
Juhana Fleming ei epäröinyt kauan. Aviomiehen luvalla saattoi hän uhmata Elinan ankaraa kieltoa, ja hän ikävöi nähdä Elinaa, joka alituiseen pyöri hänen ajatuksissaan.
Yksin Turun linnallakin oli oma viehätyksensä sentähden, että he olivat siellä yhdessä eläneet. Ja niin hän lähti Arvid Stålarmin keralla Turkuun, jossa muu linnanpäällystö otti hänet vastaan riemuhuudoin, ja jatkoi sitten entistä unelmoivaa elämäänsä.
* * * * *
Kaarle oli lujasti päättänyt kurittaa kapinallista Suomea. Kolme kertaa oli Jaakkima Scheel ajettu tiehensä, kun hän oli koettanut vallata Kastelholmaa. Ahvenanmaalaiset olivat ruotsinmielisiä, mutta linnoituksen päällikkö, Salomon Ille, sai apuväkeä Suomesta ja katsoi olevansa niin voittamaton, että kun hän kuuli ruotsalaisen laivaston uudestaan lähestyvän, hän pani toimeen juomingit ystävineen, todistukseksi siitä, kuinka hän halveksi vihollisiaan.
Mutta Jaakkima Scheel saapui suuremmin sotavoimin kuin ennen, ja kun muuan kuula kimmahti tanssia pomppailemaan Illen vierassalin lattialle, käsitti hän, että leikissä oli totta mukana.
Linnoitus vallattiin urhean vastarinnan jälkeen. Linnaväki sai lähteä, mutta Ille ja muu päällystö, jotka olivat tarttuneet aseihin isänmaata vastaan, olivat Ruotsin lain mukaan tuomittavat menettämään henkensä ja omaisuutensa. Heidät vietiin kaikki laivoihin, jotka heti purjehtivat Suomeen vieden sinne herrat, joiden vielä kerran oli neuvoteltava suomalaisten kanssa. Heidän oli vaadittava suomalaisia lähettämään edustajansa kolmen viikon kuluessa Ruotsiin; sopivimpina näiksi pidettiin Lindorm Bonde, Arvid Stålarm, Akseli Kurki ja Lauri Fleming. Näille kaikille oli lähetetty turvakirjeet.