Mutta jolleivät suomalaiset herrat tähän suostuneet, niin säätyjen edusmiehet julistaisivat heidät "valtakunnan ilmivihollisiksi, jotka eivät tästedes voineet saada mitään armoa."
Nyt aloitti Arvid Stålarm kokeensa "kiemurtautua kaikesta erilleen." Monipäivisin väliajoin kulkivat viestit laivaston ja linnan välillä; ei voitu ymmärtää, mistä oikeastaan oli kysymys. Eikö Ruotsissa käsitetty, että jolleivät he olleet kuninkaalle kuuliaiset, saattoi hän lähettää heitä vastaan kasakoita ja tataareja, jotka tuhoaisivat maan tykkönään.
Suomessa ei voitu käsittää, miksi Ruotsissa oli peruutettu uskollisuus ja kuuliaisuus kuningas Sigismundia kohtaan. Mutta sama oikeus, joka siellä oli ollut neuvotteluun hallituksen muutoksesta, oli suotava myös Suomelle.
He suostuivat siihen, että prinssi Vladislaus kasvatettiin Ruotsissa evankeliseen oppiin, mutta ehdottivat kaikki riitakysymykset lykättäviksi, kunnes nähtäisiin, suostuuko kuningas Sigismund siihen ehdotukseen.
Samaan aikaan, elokuun 4 päivänä, kirjoitettiin suomalaisen armeijan nimessä kuningas Sigismundille kirjelmä, jossa alamaisesti pyydettiin tietoa, aikoiko hän lähettää apuväkeä vai oliko hänen tarkoituksensa heittää hukkaan kaikki oikeutensa Suomeen nähden.
Luultavasti uskottiin Turun linnassa, että pyydettyyn ajatusaikaan suostuttaisiin, mutta he tunsivat huonosti pelätyn vastustajansa. Heti saatuaan tiedon Kastelholman valloituksesta purjehti hän Ahvenan saaristoon. Laivasto jakaantui, Jaakkima Scheel lähti suurempien laivojen kera Turkuun, mutta herttua vetäytyi pienempien alusten ja lotjien kera itään päin etsimään maihinnousupaikkaa, missä saattoi katkaista yhteyden Turun ja Viipurin välillä.
Hän astui miehineen maihin Kärkniemen luona Sauvossa. Heti sen jälkeen sai hän tietoonsa, että peninkulman päässä sieltä Paimion ja Halikon rajalla syötteli suuri joukko suomalaista ratsuväkeä hevosiaan laitumella. Sinne lähetettiin väkeä "katsomaan mitä saattoi tehdä."
Eivät ainoastaan hevoset, vaan useat tykitkin joutuivat ruotsalaisten saaliiksi ja suomalaisia ajettiin takaa kuusi peninkulmaa metsien "sinitummuuteen", kuten herttua kirjoitti.
Muutamia laivoja lähetettiin Helsinkiin estämään pakenevia purjehtimasta sieltä Viroon.
Herttua kirjoitti vielä kerran Arvid Stålarmille seuraavat tuimat sanat: "Tiedä se, että jahkahan olemme toimittaneet helvettiin toisenkin joukkueesi, silloin kyllä pian keitetään sinunkin kaalisi kypsäksi."