Hän oli epätietoinen mihin suomalaisten pääjoukko oli sijoitettu. Mutta kaikki seikat viittasivat siihen, että se oli Turussa, ja sinne herttua jälleen purjehti väkineen.
Merkillistä kyllä ei siellä vielä elokuun 23 näyttänyt olevan aavistustakaan herttuan noususta maihin.
Suomalaisten kirje oli säikähdyttänyt Sigismundia ja hän lupasi lähettää Farensbachille rahaa joukkojen pestaamista varten. "Sitä paitsi" oli hän sanonut kirjeenviejille rintoihinsa lyöden, "on minulla täällä jotakin salattua, jota et saa tietää!" Mitä se oli, ei hän ilmaissut silloin eikä myöhemmin.
Mutta Lindorm Bondelle kirjoitti kuningas, että herttua saisi siksi paljon tehtävää Ruotsissa, ettei hän joutaisi puuttumaan Suomen oloihin.
Elokuun 24 päivänä tiedettiin, että herttua oli Rymättylän rannikolla. Odotellen kuninkaan lupaamia apujoukkoja lähetettiin sinne pieni joukko estämään maihin nousua. Pitkien neuvottelujen jälkeen päätettiin, että Akseli Kurki lähtisi leiristään Turun luota ja marssisi joukkoineen Hämeen tielle pyhän Martin pitäjään. Siellä oli hänen odotettava Farensbachia ja heidän sitten yhdessä lyötävä vihollinen. Lähtö tapahtui, ja Turkuun jäi vain 4,500 miestä Stålarmin komentoon.
Mutta nyt tapahtui jotakin, mitä ei oltu otettu lukuun. Suomalaisten ylivoima oli tähän asti estänyt Scheelin viemästä maihin joukkojaan. Nyt saattoi hän vaaratta tehdä sen, ja herttua, joka jo aikoja sitten oli saanut väkensä maihin, riensi pikamarssissa Akseli Kurjen jälkeen.
Ikivanha maantie, joka Turusta vie Hämeeseen, kulkee pitkin Auran länsirantaa pyhän Kaarinan ja Liedon kirkkojen ohi Marttilan pitäjään, joka on Varsinais-Suomen äärimäinen pitäjä. Sinne Kaarle herttua suuntasi marssinsa ja siellä oli syntyvä ratkaiseva ottelu.
Akseli Kurki oli leiriytynyt pyhän Martin kirkon luo ja lähetti heti vakoilijoita tiedustelemaan. Nämä palasivat ja kertoivat nähneensä herttuan pienen etujoukon vaaniskelemassa. Silloin suomalaisessa leirissä päätettiin, että tämä oli tuhottava viimeiseen mieheen.
Mutta herttua ryntäsikin koko väkineen suomalaisia vastaan. Ja runo kertoo, miten silloin
Hyvä herra Kaarle herttu päästi pyssyt pyhkämähän, jalkajouset johkomahan, joutui suohon suuret herrat, alho'on isot isännät, kovin pötki koukkuhuovi, tomu suitsi, tuhka tuoksui, huovi häijy Hämehesen, koskehen kovavahainen, häijynjuoninen jokehen; siitä hauit haukkaelit, ahvenet otit osansa.