Rappeutuneessa, savunmustaamassa takassa paloi loimottava valkea, ja sen ääressä seisoi köyhästi puettu nainen pataa hämmentäen.
Kääntymättä päin ja kysymystä odottamatta virkkoi hän tuikeasti:
"Tule huomenna uudestaan, Sigfrid mestarilla ei ole aikaa!"
"Sano Sigfrid mestarille, että täällä on mies, joka haluaa tavata hänet heti", vastasi herttua samaan sävyyn.
"Sanoinhan, ettei hänellä ole aikaa. Mene tiehesi, hän ei ole kotona."
"Hänen täytyy olla", kivesti herttua. "Haluan neuvotella Sigfrid mestarin kanssa asioista, jotka ovat hyvin tärkeitä."
Nyt vihdoin kääntyi nainen ja katseli vierasta viisain, tutkistelevin silmin. Sitten hän sipaisi kädellään tukkaansa sileämmäksi ja sanoi terhakasti: "Mieheni on aina ulkosalla tällaisina tähtikirkkaina öinä, enkä tiedä koskaan miten aikaisin hän tulee takaisin."
"Haluaisin", sanoi herttua, "kysyä niin kuuluisalta tietomieheltä kuin Sigfrid mestarilta neuvoa juuri kirkkaan taivaan alla."
"No, se on toinen asia", sanoi muori luoden ihailevan katseen herttuaan. Sitten otti hän lyhdyn ja sytytti sen.
Hänen ollessaan näissä puuhissa kuului viereisestä huoneesta seinäkellon lujat, tasaiset lyönnit. Kaarle kääntyi päin, ja nainen, joka oli juuri saanut tulen lyhtyyn, kohotti sen valaisten kamariin.