Sigfrid mestari kohentautui hieman, ojensi vieraalle kylmän kätensä ja kysyi latinaksi, millä hän saattoi palvella.
Hän näytti olevan kuusissakymmenissä, nälkä ja öiden valvominen oli vanhentanut hänet ennen aikojaan. Tukka oli ohut ja harmaankirjava, samoin viikset ja tuuhea parta. Korkea otsa oli syvissä mieterypyissä, vaaleansiniset silmät olivat suuret ja unelmoivat, puku melkein viheliäisen huono.
Häntä tarkoin tarkasteltuaan vastasi herttua latinaksi hänkin, että hän oli tullut kuulemaan Sigfrid mestarin mieltä, oliko tähdillä vaikutusta kulkutauteihin.
Sigfrid mestari vastasi hieman mietittyään, että ne saattoivat vaikuttaa taudinalttiutta, mutta eivät välttämättä itse tauteja, ja sen jälkeen alkoi hän tavattoman vilkkaasti sovittaa oppiaan silloin liikkuviin tauteihin.
Mutta samassa valaisi koko seudun suuri tulipallo, joka kiiti yli taivaan läntiseltä ilmanranualta pitkässä leimuavassa kaaressa kaakkoista kohden. Valoilmiö oli niin odottamaton ja niin kirkas, että kolmen katsojan hengitys tuokioksi pysähtyi.
Nainen hätkähti nähdessään herttuan tässä kirkkaassa valossa. Hän oli varmaan toinen kuin miksi tekeytyi…
Mutta vanhalle viisaalle oli tällä hetkellä jokainen ihminen ainoastaan tomuhiukkanen. Seurattuaan meteorin suuntaa ja merkittyään sen radan tähtikartalle, ojensi hän pitkän, hontelon vartensa koko pituuteensa, kurotti oikean käsivartensa taivaan rantaa kohden, missä valo vielä kajasti hopeanhohteisena, ja puuskahti innonhartaasti:
"Kas, Jumalan kirjoitusta taivaalla! Mikä minä olen, Herra, että minä voisin tutkia sinun salaisuutesi ja tutkia sinun tähtiesi radat! Missä olin minä, kun aamutähti veisasi sinun ylistystäsi, sinä olet kuningas, ihanasti puettu, valo on sinun pukusi, pyhyys sinun kaunistuksesi! Sinä piirrät kirjoituksesi taivaalle päivänkierrosta toiseen; mutta kansat eivät tahdo lukea sitä eivätkä kuulla puhettasi. Älä käännä kasvojasi meistä pois, älä salli meidän loukata jalkaamme pimeillä vuorilla." Näin sanoen pani hän kätensä ristiin ja seisoi hetken vaipuneena rukoukseen.
Herttua ei voinut kääntää silmiään hänestä.
Kohta sen jälkeen palasi vanhus keskeytyneeseen puheeseensa tähdistä ja pyrstötähdistä. "Olen varma siitä", sanoi hän, "että niin kauan kuin tämä meteorinen tuli palaa ja kiertää päivästä päivään lakkaamattomassa kiertokulussa ympäri maan, vetää se puoleensa sitä luonnollista kosteutta, joka nousee maasta ja joka muuten lankeaisi sateena ja kasteena takaisin maahan. Siitä seuraa suuri kuivuus ja helle, jotka ovat vahingolliset kaikelle kasvullisuudelle, huonot vuodet, nälkä ja kalliit ajat. Ja sitten edelleen seuraa, että myrkyllisistä höyryistä, joita maa kätkee povessaan, syntyy vahingollisia loiseläimiä ja syöpäläisiä, jotka vuorostaan saastuttavat ilmaa ja siittävät tauteja kansaan ja karjaan, kuten ruttotaudit, poltetaudit ja rintataudit tai muut yleiset kulkutaudit, jotka aina samaan aikaan kulkevat yli monen maan, kuten rintatauti 1580."