Muori katsoi rahaa. "Hankin hänelle kompassin", sanoi hän. "Sellaista hän pitää arvossa… enkä voi mitenkään uskoa, että rahat riittäisivät flanderilaiseen näköputkeen." Nämä olivat viimeiset sanat, jotka herttua kuuli, muorin sulkiessa portin hänen jälestään.
"Merkillistä", ajatteli hän itsekseen, "tämä nainen antautuu niin hartaalla ymmärryksellä miehensä työhön, että kieltäytyy hänen tähtensä kaikesta. Tämän täytyy ollakin avioliiton syvin ajatus."
* * * * *
Arvid Stålarm odotti kärsimättömästi tietoa loistavasta voitosta, joka Akseli Kurjen ja Farensbachin hänen mullakseen oli täytynyt saavuttaa taistelussa herttuaa vastaan. Hän oli tähän aikaan mitä mainioimmalla tuulella, rakensi mitä korkeimpia tuulentupia ja jutteli ja laski leikkiä ehtimiseen.
Kun kysyttiin syytä hänen hilpeyteensä, vastasi hän: "Se on voiton varmuutta, ja minä tahdon, että Juhana Fleming voi sanoa Elina rouvalle, ettei hänen herransa koskaan epäillyt menestystään."
Muutamia päiviä myöhemmin toi Jaakkima Scheel linnanväelle sanan
Marttilan tappelusta ja ehdotuksen pakkosopimuksesta.
"Se on sotajuoni!" huudahti Stålarm. "Mutta meitä ei niin petetä."
Syyskuun viidentenä päivänä saatiin linnan aatelistornin ikkunoista katsella kamalaa näkyä. Salomon Ille ja hänen kanssaan kuusi Kastelholman vankia mestattiin Turun torilla. Mutta ei siinä kyllin, heidän päänsä pistettiin seipäihin ja pystytettiin Korpolaisvuorelle, vastapäätä linnaa.
Kamala näky teki odottamattoman vaikutuksen, se sytytti Stålarmin pontevuuteen ja päättäväisyyteen. Hän laitatti linnan sisälle laudoista karsinan, jossa saattoi puolustautua, vaikkapa ulkovarustus menetettäisiinkin. Sen jälkeen pakoitti hän linnaväen tekemään valan, että ennen räjähyttäisivät itsensä ja vihollisen ilmaan ennenkuin antautuisivat.
Kohta sen jälkeen saapui salaviesti Akseli Kurjelta, joka vahvisti
Scheelin tuomat uutiset.