Hän luotti Räävelissä oleviin Arvi Tönnenpojan laivoihin ja aikoi niillä viedä väkensä yli Suomenlahden. Mutta herttua oli ehtinyt ennen häntä. Räävelin porvarit sulkivat kaupungin portit Farensbachilta, ja ainoastaan vaivoin voi hän viheliäisillä purjealuksilla lähettää kolmisen, nelisen sataa miestä.
Ollessaan vielä loitommalla Viipurin sataman edustalla lähetti herttua kehoituskirjeen pormestareille ja neuvostolle, vaatien, että he avaisivat kaupunginportit ja liittyisivät Ruotsin kruunuun. Kun ei tullut mitään vastausta, noustiin maihin pikku venheiden avulla ja niin linna kuin kaupunkikin saarrettiin kaikilta puolin.
Akseli Kurki, jonka oli puolustettava sekä linnaa että kaupunkia, piti sitä mahdottomana vähine väkineen ja tahtoi sentähden pakoittaa porvariston ottamaan osaa puolustukseen. Kun nämä kieltäytyivät, uhattiin heitä ryöstöllä. Samana päivänä muutamat porvarit kiipesivät kaupunginmuurin yli ja riensivät amiraali Pietari Stolpen luo. He toivat viestin pormestarilta, että Vesiportti pidettäisiin auki seuraavana yönä, jos luvattaisiin varma turva kaupunkilaisille sekä heidän vaimoilleen ja lapsilleen.
Siten joutui kaupunki herttuan käsiin ennenkuin linnassa oli siitä aavistustakaan. Suuri joukko upseereja, joiden oli salmen yli mentävä linnaan, joutui osaksi vangeiksi, osaksi ammutuiksi. Edellisten joukossa oli myös Akseli Kurki.
Seuraavana päivänä, syyskuun 23, tuotiin laivasta suunnattoman suuri tykki ja asetettiin salmen rannalle vastapäätä linnaa. Laukaistiin muutamia mahtavia laukauksia, ja kohta sen jälkeen pyydettiin linnasta ryhtyä sovinnonhierontaan.
Herttua ei tahtonut tietää mistään antaumisehdoista, ja Arvid Tavast, joka oli ottanut huostaansa päällikkyyden, osoitti nöyrintä nöyryyttä, sillä hän otti herttuan polvillaan vastaan linnanportilla.
Mutta herttua tiesi, että Arvid herra oli vanha veijari, joka oli menetellyt armottomasti nuijasodan aikana ja joka kaikkina aikoina oli käynyt Sigismundin asioilla. Häntä ei voinut mikään alamaisuus pelastaa.
Mitään oikeudenkäyntimuotoja ei pidetty tarpeellisina. Tukholman valtiopäiväin päätöksellä oli vangit jo tuomittu. Akseli Kurki säilytettiin kuulusteltavaksi, mutta muut päälliköt saivat heti laskea päänsä mestauspölkylle.
Synkkänä ja uhkaavana oli ukkospilvi herttuan otsalla. Nyt oli hän lähtenyt sille kauhujen tielle, joka hänestä oli ainoa oikea, jos mieli pelastaa isänmaan itsenäisyys.
7.