"Oli kai armeliaita ihmisiä?"
"Oli, mutta kenelläkään ei ollut mitään annettavaa. Hän tiesi sen ja lähti taipaleelle. Arvoitus on, miten hän kolmen pikku raukkansa kera pääsi Turkuun. Mutta he saapuivat sinne. Ja hän meni suoraa päätä erään hiustenleikkaajan luo, ja hänelle myi hän pitkän, paksun palmikkonsa, joka riippui alas pitkin selkää."
"Oh!" huudahtivat läsnäolijat.
"Hän sai paremman hinnan kuin oli odottanut. Ja niin antoi hän lastensa syödä kyllikseen. Sitä en tiedä, söikö hän itsekin. Mutta kun lapset olivat kaikki nukkuneet, lähti hän yksin pois. Luulen, että taival oli raskas — hampaan vetäjälle, jolle hän tarjosi kaksineljättä ehyttä hammastaan. Mies hämmästyi, varsinkin kun Marjatta oli tavattoman kaunis nainen. Hän teki toisen tarjouksen, mutta sen nuori nainen hylkäsi inholla ja tahtoi lähteä tiehensä. Silloin pyysi mies häntä jäämään, hän tahtoi ostaa hänen hampaansa ja maksaa niistä hyvin."
Götrik Fincke keskeytti tuokioksi kertomuksensa. "Kun hän palasi lastensa luo", jatkoi hän, "tunsivat ne tuskin häntä. Hän oli hyvin kalpea ja koko suu turvoksissa. Sentähden pysyi hän sen päivää paikoillaan, mutta seuraavana lähti hän jälleen taipaleelle pienokaisineen. Nyt oli hänellä onni päästä hevoskyydissä pitkät kylänvälit. Niin pääsi hän vihdoin kotiin, ja hänellä oli siksi rahaa, että saattoi ostaa tuvan, jossa oli asunut. Selvää rahaa nähtiin tienoilla ani harvoin, ja hän sai ostetuksi maatilkunkin tuvan ympäriltä. Hän oli tuonut Turusta siementä mukanaan, ja minun luja uskoni on, että Marjatan sankarillinen menettely oli avannut kaikki sydämet hänelle, sillä hän sanoo itse, että kaikki ihmiset ovat niin auttavaisia, että hän uskoo Jumalan ottaneen hänet erityiseen suojelukseensa."
"Luuletteko olevan useampiakin tuollaisia Marjattoja maailmassa?" huudahti Katarina rouva.
"Kysykää vaimoilta, joiden miehet tulevat kotiin sodasta, missä ovat tottuneet säännöttömään elämään, missä juopottelu, ryöstönhimo ja mitä rajuimmat hurjistelut seuraavat jokaista kahakkaa… ei ole helppo taivuttaa näitä miehiä uudestaan yksitoikkoiseen työhön ja jokapäiväisiin kieltäymyksiin… mutta kärsivällisyys saa sen aikaan, naisten kärsivällisyys ja uskollinen rakkaus."
"Saatte minut siihen uskoon", puuskahti Katarina, "että parhaat naisluonteet ovat työväenluokan keskuudessa."
"Niitä on jokseenkin tasan kaikissa. Sananlasku sanoo, ettei verratonta hyvää, jos ei verratonta pahaakaan."
Tässä keskeytti keskustelun herttualta saapunut kirje, joka oli päivätty lokakuun 1 päivänä.