Kuninkaan lemmenikävää oli viihdytettävä suurilla, loistavilla juhlilla. Suomesta tulevat kirjeet häiritsivät hänen mielenrauhaansa, ja Anna prinsessa sai lopulta aikaan, ettei niitä hänelle lainkaan esitetty. Ja niin rakkautensa uhrin mieli vähitellen keventyi, ja hän alkoi etsiä iloaan Annan hovineitosista.
Mutta sitten saapui tieto Marttilan onnettomasta tappelusta, saapui jobinposti toisensa jälkeen. Ja vihdoin oli herttua valloittanut Suomen Viipuria myöten. Silloin täytyi näillä onnettomilla viesteillä häiritä itse kuningastakin.
Kustaa Brahe ja Stenbock-veljekset esittivät meriretkeä Elfsborgiin. He uskoivat, että heillä oli suuri vaikutusvalta Länsi-Göötanmaalla, ja herttuan puuhaillessa Suomessa ei ollut mahdotonta, että Ruotsissa saataisiin aikaan mullistus.
Ehdotus miellytti Sigismundia erittäin hyvin. Hän oli tuumaa jo hautonut mielessään, ja Danzigissa olivat ruotsalaiset laivat varustettuina tätä tarkoitusta varten. Otettiin palvelukseen saksalaisia ja skotlantilaisia palkkasotureita ja Juhana Gyllenstjerna asetettiin ylipäälliköksi.
Kaarle herttua oli saanut tiedon aiotusta retkestä Elfsborgiin ja ryhtynyt varokeinoihin. Juhana Gyllenstjerna pääsi kuitenkin Hallannin rannikolle, mutta siellä itse päällikkölaiva ajautui matalikolle; miehistö pelastettiin, mutta laiva varustuksineen upposi. Rahaakin oli Sigismund tavallisessa saituudessaan antanut niin vähän, ettei se riittänyt palkkoihin eikä muonaan, ja turhaan odotettiin ruotsalaisilta henkiheimolaisilta apua.
Jotakin kuitenkin täytyi tehdä, ja niin päätti Gyllenstjerna tehdä hyökkäyksen Elfsborgin kimppuun. Mutta lähetetyt vakoilijat siepattiin kiinni, ja niin koko suunnitelma paljastui. Linnoitus oli muuten mitä parhaassa puolustuskunnossa, ja koko Länsi-Göötanmaalta lähti sotaan mies talosta. Suurin joukoin kerääntyivät he rannikolle, ja uhkaavat nyrkit murtautuivat vieraita laivoja vastaan.
Sellaisissa olosuhteissa ei Gyllenstjerna uskaltanut tehdä hyökkäystä. Hän purjehti Marstrandiin, missä eräältä hyvältä ystävältä sai lainaksi rahasumman maksaakseen palkan sotamiehilleen, ja suuntasi sitten matkan Kööpenhaminaan. Talvi oli käsissä ja purjehdusaika lopussa, jonkatähden laivaston täytyi asettua talviteloilleen.
Mutta amiraalin rahat olivat jälleen lopussa. Hänen oli pakko ottaa uusia lainoja ja vähitellen pantata kaikki laivaston tykit. Enin osa miehistä karkasi matkoihinsa.
Kevät tuli, ja Gyllenstjerna jätti kaiken oman onnensa nojaan ja matkusti Puolaan. Jälelle jäänyt meriväki eli ryöstelemällä kauppamiesten aluksia, kunnes heidät vihdoin myrsky ajoi Lyypekkiin. Sieltä heidät vietiin Danzigiin.
Se oli Sigismundin viimeinen yritys valloittaa isiensä valtakunta ase kädessä.