Kun Anna ilmoitti pelkonsa Gottfriedille, sanoi tämä: "Tiedän, että he uskaltavat kaikkensa riistääkseen hänet minulta, mutta se voi tapahtua ainoastaan viekkain juonin, ja minä valvon hänen puolestaan."
Kutsuttiin ainoastaan harvoja vieraita, jotka kaikki kuuluivat protestanttiseen seurakuntaan.
Annan neljä hovineitsyttä olivat pyytäneet päästä morsiusneidoiksi. Prinsessa suostui, vaikkei mielellään, sillä hän tahtoi, ettei häistä paljoa puhuttaisi.
Vihdoin oli aika käsissä ja vieraat saapuivat melkein kaikki yhtaikaa.
Tiedämme jo ennestään, että Anna saattoi olla rakastettava emäntä. Eikä hän luopunut luonnostaan nytkään, ja Kustaa ja Sigrid Brahe tekivät parastaan häntä auttaakseen.
Vanha ukko vaari tuli vieraista viimeisenä. Hän puolustelihe sillä, että hänellä oli ollut ylen paljon hommaa, ja kiitteli kiittelemistään prinsessaa siitä hyvyydestä, jota tämä oli osoittanut hänen rakkaalle lapselleen.
Mestari Jonaan oli toimitettava vihkiminen. Hän astui pienen häthätää laitetun alttarin ääreen ja avasi käsikirjan. Silloin aukeni ovi ja morsiuspari tuli sisään. Sulhanen varasi morsiameen toisella kädellään ja kainalosauvaan toisella. Toista kainalosauvaa kantoi morsian heidän hiljaa astuessaan eteenpäin.
Ihmettelyn humu kävi kautta huoneen. Mutta iloisempaa ja onnellisempaa morsiusparia ei saattanutkaan nähdä missään. Sulhasen ihastunut katse oli vajonnut morsiameen, ja morsian säteili iloa ympärilleen niinkuin olisi tahtonut jakaa onneansa kaikille.
Annan silmät etsivät hääväen joukosta kahta henkilöä. Ensiksikin Kustaa Brahea. Tämä näytti hämmästyneeltä, mutta kun hänen silmänsä heti sen jälkeen kohtasivat Annan katseen, käänsi Anna punastuen silmänsä pois… ne kohtasivat isoisän… tämä tuijotti morsiuspariin, ja hänen kasvoissaan oli jotakin ilkeää.
"Hänellä on pahoja mielessään", kuiskasi Anna Sigrid Brahelle.
"Jumala tiesi, mitä hän aikoo."