Herttua lohduttelihe sillä, että hän oli tarjonnut heille armoa, kun vain tunnustaisivat menetelleensä väärin. Mutta sitä he eivät tehneet, he pitivät yhä kiinni kuninkaasta, jota sydämessään halveksivat, mutta jonka turvin he yksin saattoivat pitää yllä vaipuvaa suuruuttaan. Eivätkö he siten olleet itse pakoittaneet hänet verilöylyyn, joka häntä värisytti?
Hän toivoi jälkimaailmankin sääliväisesti arvostelevan tekoja, joihin julma välttämättömyys oli pakoittanut.
* * * * *
Viipyi muutamia päiviä, ennenkuin valtiopäivät uudestaan ryhtyivät työhönsä ja herttua palasi Linköpingiin.
Silloin ryhdyttiin hallitusta järjestämään. Valtiopäivä päätöksellä julistettiin uudelleen Sigismund ja kaikki hänen jälkeläisensä menettäneeksi kaikki oikeutensa kruunuun. Juhana herttua olisi tosin ollut lähin kruunua perimään, mutta verisiteittensä tähden saattoi hän helposti sotkeutua tekemisiin veljensä Sigismundin kanssa isänmaan turmioksi tai ryhtyä kostamaan Kaarle herttualle. Sitä paitsi ajan ja valtakunnan olosuhteet vaativat miestä eikä lasta ohjiin.
Koska Kaarle herttua oli suurimmalla hengenuhalla, vaikeuksilla ja kustannuksilla vapauttanut rakkaan isänmaan vieraasta ikeestä ja orjuudesta, noudattaen Upsalan päätöstä ja maan lakia, pyysivät säädyt, että hänen ruhtinaallinen armonsa ottaisi kruunun kantaakseen ja hallituksen huostaansa.
Herttua kieltäytyi moneen kertaan, mutta lupasi vihdoin, että hän viisi kuukautta odotettuaan suostuisi säätyjen pyyntöön.
Ja niin säädyt julistivat hänet herrakseen ja kuninkaakseen ja hänen poikansa Kustaa Aadolfin lähimmäksi kruunun perijäksi.
10.