"Ei ole mahdotonta, että käännyn hänen uskoonsa", sanoi Anna rouva liikutettuna.
"Olisit kai valmis antautumaan hänelle kokonaankin", sanoi Ebba rouva katkerasti.
Anna rouva karahti veripunaiseksi. "Ei koske ketään, mitä teen tai jätän tekemättä", sanoi hän, "Mutta voit luottaa siihen, ettei hän koskaan tule olemaan muuta kuin rippi-isäni."
"Siinä voikin olla kylliksi", jupisi Ebba rouva.
Mutta kun hän sen jälkeen tahtoi tietää, mistä miehen mahti oikeastaan johtui, ei Anna rouva voinut asiaa paljoakaan valaista. Hän tiesi vain, että Henrik oli kaikkien ystävä ja että kaikki puhuivat hänestä. Hänellä oli niin paljon tilauksia, että olisi voinut tehdä hyviä kauppoja, jos olisi välittänyt sellaisesta. Mutta sitä hän ei tehnyt.
"Tahtoisin puhutella häntä", sanoi Ebba rouva päättäväisesti.
"Mikään ei ole helpompaa. Hän tulee ensi kutsulla."
Niin hän tekikin, ja oli merkillistä nähdä mikä muutos hänessä oli tapahtunut. Ensi näkemällä oli hän esiintynyt sangen kömpelösti varsinkin saksalaiseen ja tanskalaiseen jesuiittaan verraten. Nyt hänen käytöksensä oli vapaata ja hän puhui paljon varmemmin. Kuitenkin oli hän nyt yhtä nöyrä kuin Ebba rouvan nähdessä hänet ensi kerran. Mutta kun häneltä kysyi, oliko hän tyytyväinen toimintaansa, vastasi hän vilkkaasti, että hänen vaikutuksensa oli niin suuri, että hän saattoi tehdä näille ihmisille mitä ikinä tahtoi.
"Ruotsalaiset ovat tunnetut hitaudestaan", sanoi Ebba, "enkä voi käsittää, kuinka voitte saada heihin elämää."
"Mitä yksinkertaisimmin ja luonnollisimmin keinoin", vastasi pappissuutari luoden nopean katseen Annaan. "He rakastavat minua, kuten minäkin rakastan heitä, rakkaus heidät sitoo minuun."