"Minulle ei ole sitä sanottu, mutta luullakseni tehdään se herttuan ollessa poissa."
"Onko sitten luovuttu ajatuksesta, joka oli Petrosan toteutettava?"
"Ei, eipä suinkaan! Malaspina kirjoittaa: 'Mainio rouva Ebba Bjelke on ottanut huostaansa nuoren miehen, joka sivumennen sanoen häntä melkein jumaloi. Sanokaa Ebba rouvalle, että Petrosa on kuin vaha hänen käsissään, hän saa hänet taipumaan mihin ikinä tahtoo, ja toivon Ebba rouvan käyttävän suurta vaikutusvaltaansa herttuan lähdön edistämiseksi.'"
Ebba rouvan poskille levisi kirkas puna. Hän tunsi sillä hetkellä olevansa valmis kääntymään katolinuskoonkin.
Joitakin päiviä myöhemmin hän palasi kotiin, koko lailla ahdistetuin mielin. Kohta hän kuuli, että "pater", kuten häntä puhuteltiin, oli pyrkinyt hänen puheilleen.
"Sanokaa hänelle, että hän saa tulla illalla", vastasi Ebba rouva.
"Nyt ei minulla ole aikaa."
Mutta iltaa odotellessaan kuuli hän palvelijainsa laulavan Petrosan ylistystä. Yksi kertoi miten hän oli käynyt kuolevan naisen luona ja miten hänen sanansa olivat lievittäneet kuoleman katkeruuden; eräälle köyhälle lapselle oli hän lahjoittanut uusia vaatteita; muuan tottelematon poika oli hänen kehoituksistaan muuttunut uudeksi ihmiseksi. Petrosan nimi oli kaikkien huulilla, ja hän käski heidän lopulta vaieta, sillä hän ei enää sietänyt kuulla alituista puhetta hänestä.
Petrosa tuli sitten, huulillaan sama surumielinen hymy, joka jo ensi kerralla oli kiinnittänyt hänen mieltään.
Hän toivotti Ebba rouvan tervetulleeksi takaisin ja sanoi joka päivä ikävöiden odottaneensa. Oli ollut tuhansia asioita, joita hänen olisi tarvinnut kysellä, ja sitten hän tahtoi tehdä tilin hallituksestaan. Hän tahtoi tietää, oliko armollinen rouva tyytyväinen häneen ja oliko hänen jatkettava samaan suuntaan kuin oli aloittanutkin.
Ebba rouva ei uskaltanut katsoa kirkkaihin silmiin, jotka olivat kiinnitetyt häneen, ja hänen vastauksensa olivat lyhyet ja katkonaiset.