Se näytti oudostuttavan Petrosaa. Hän kävi vaiteliaammaksi ja kysyi, tahtoiko armollinen rouva, että hänen oli mentävä.
"Riippuu siitä, onko teillä vielä mitä sanottavaa", virkkoi Ebba rouva teennäisen välinpitämättömästi.
"Olen saanut kirjeitä neljältä lähettiläältämme ja ajattelin…"
"Antakaa ne minulle, tahdon itse…"
"En", sanoi Petrosa punastuen, "en voi jättää niitä teidän käsiinne."
"Miksi ette?"
Katseessa, joka kohtasi Ebba rouvan katseen, oli nuhteleva ilme, ja hänen täytyi kääntää silmänsä pois.
"Voimme lukea ne huomenna", sanoi hän. "Olen nyt hyvin väsynyt."
Petrosa kumarsi, mutta pysähtyi ikäänkuin ajatus olisi syttynyt hänen sielussaan: "Suokaa minun siunata teitä."
Hän oli kohottanut kätensä ja odotti, että Ebba rouva lankeaisi polvilleen.