Petrosa yksin ei tiennyt hänen hommistaan mitään. Hän luki ja tutkisteli, kävi lohduttamassa sairaita ja piti itsensä valmiina, minä päivänä hänet kutsuttiinkin.
11.
KOTONA.
Valtiopäivät olivat vihdoin päättyneet, ja herttua palasi huhtikuun alussa Örebrohon. Koko hänen olemuksessaan oli jotakin synkkää ja raskasta, ei huomannut sydämellisyydestä jälkeäkään. Hän tahtoi saada tarkan selon poikain opinnoista, osoitti pitävänsä yhtä suurta vaaria Juhanin kuin Kustaankin edistyksestä eikä näyttänyt tekevän eroa heidän iällään.
Kristina rouvaa, joka tuli ystävällisesti häntä vastaan, loukkasi hänen kylmä käytöksensä, erittäinkin kun herttua ei ihastunut nähdessään pikku Maria Elisabetin, joka hänestä oli oikea ihmelapsi.
Kätchen oli hänkin saanut vain ikäänkuin ohimennen suukkosen otsalleen. Kustaata oli hän vain taputtanut päälaelle.
Heidin rouvan kanssa hänellä sitä vastoin oli monet pitkät keskustelut. Tämän oli pienimpiä seikkojaan myöten muistettava, oliko nähnyt mitään epäiltävää. Hän tyyntyi vasta, kun oli päässyt vakaumukseen, ettei mitään sellaista ollut tapahtunut.
Örebron linnaan tuli ykskaks vilkasta elämää. Herttua määräsi muutamat hetket päivästä, joina otti kävijöitä vastaan. Melkein kaiken muun ajan hän saneli kirjureilleen tai kirjoitti itse.
Ainoastaan ateriain aikana hän oli perheensä parissa, ja tavallisesti oli silloin useita vieraitakin läsnä.
Hänen muuttunut käytöstapansa ei koskenut kenenkään muun mieleen niinkuin Kätchenin. Hän näki, että herttuan ikävöivä katse tuontuostakin suuntautui salavihkaan Kustaaseen, olipa hän joskus yllätyksekseen huomannut sen kohdistuvan itseensäkin. Kuinka voisi hän jaottaa maahan sen muurin, joka oli noussut heidän välilleen? Kenen kanssa oli hänen neuvoteltava? Hän meni herttuattaren luo.