Mutta kun hän oli poissa, otti herttua tyttärensä pään käsiensä väliin ja suuteli sitä. "Missä olet oppinut taidon nähdä surun-raskauttamiin sydämiin?" kysyi hän.
"En tiedä", vastasi hän hymyillen kyyneltensä lävitse.
Molemmat pikku villit tölmähtivät sisään, ja herttua käski heidän istua kunkin tuolilleen. "Kätchen saa istua polvellani niin kauan", sanoi hän.
Pojat riensivät noudattamaan käskyä. "Meidän on kai neuvoteltava?" kysyi Kustaa.
"Niin, neuvoteltava juuri", sanoi herttua. "Tahdon kuulla teidän neuvoanne." Sen jälkeen otti hän kirjeen, jota oli juuri lukenut, ja sanoi: "Tämä on Ranskan kuninkaalta."
"Jos hän hankkii sotaa, lähden minä tappelemaan häntä vastaan", huusi vilkas Kustaa.
"Minä myös!" yhtyi Juhani.
"Ei, hän ei tahdo sotaa, vaan hän tahtoo, että meidän on annettava hänelle paras aarteemme."
"Kuinka hän voi sitä vaatia?"
"Ainahan voi pyytää, mutta saaminen riippuu siitä, suostummeko me."