"Ei, me emme suostu", huudahti Juhani. "Mitä hän sitten tahtoo?" kysyi Kustaa.
"Enkö jo sanonut: parhaan aarteemme. Tuumikaas, pojat, minkä mieluimmin tahdotte pitää?"
He katsoivat toisiinsa. "Hevoseni!" huusi Juhani. "Ei", vastasi herttua nauraen. "Hevosia on hänellä kyllin. Hän tahtoo jotakin, mikä on meille paljon rakkaampaa." Näin sanoen veti hän Katin pään syliinsä ja hyväili sitä., "Ei suinkaan hän Katia tahtone?" huudahti Kustaa. "Kyllä vain, juuri häntä." Nytkös nousi hälinä.
"Minua?" huusi Kati ja olisi hypähtänyt pystyyn, jollei herttua olisi häntä pidellyt.
"Häntä ei ranskalainen saa!" huusi Kustaa lyöden nyrkillään pöytään.
"Ennen tappelen hänen kanssaan."
"Minä puolustan Katia kaikkia ryöväreitä vastaan!" kirkui Juhani, joka oli rientänyt hänen luokseen.
"No no, tyyntykäähän nyt, niin kerron teille kaiken", keskeytti herttua. "Ranskan kuninkaalla on hyvä ystävä; Rohanin herttua, jonka hän tahtoo tehdä onnelliseksi, ja hän on pyytänyt Kätcheniä herttuan morsiameksi."
"Minua?" Kati tahtoi taasenkin hypähtää pystyyn, mutta herttua pidätti hänet.
"Tahtooko hän naida Katin?" huusi Kustaa ylen hämmästyksissään.
"Hän ei saa!" kirkui Juhani kyynelsilmin ja kalpein poskin.