"Kuulkaahan nyt, neuvosherrani", sanoi herttua. "Eikö teistäkin ole ennen kaikkea kuultava Katin mieltä?"
Kustaa ja Juhani olivat nousseet ja seisoivat käsi kädessä.
"Eikö miesten ole ratkaistava?" kysyi Kustaa hyvin vakavasti.
"Prinsessani on tehtävä miten me tahdomme!" säesti Juhani kiihdyksissään.
"Tavallisesti käy niin", sanoi herttua. "Mutta heidänkin mieltään kysytään näön vuoksi, ja eiköhän meidänkin pitäisi tehdä niin?"
Pojat katselivat jälleen epäröiden toisiinsa. "Kyllä, niin on tehtävä", sanoi Kustaa hieman väkinäisesti.
Mutta Juhani heittäytyi tuolille ja itki kuin sydän aivan pakahtuisi. Ja silloin ei Kätchen enää pysynyt paikoillaan pitelemälläkään, hän suuteli herttuaa poskelle ja pyysi: "Antakaa minun mennä!" Ja hän juoksi hylätyn poika rukan luo ja sanoi: "Kuinka voit luulla, että mikään voisi minut eroittaa teistä!"
Silloin päästi Juhani ilohuudon ja kietoi käsivartensa hänen ympärilleen.
"Rakkahin Kätchen, minä kuolisin, jos lähtisit luotamme", kuiskasi hän nyyhkyttäen.
Kustaa taputti sillä välin isän kättä. "Me pidämme hänestä niin paljon", sanoi hän.