Oli jotakin hurjaa, melkein mielettömyyttä hänen katseessaan, ja tästä pelästyneenä huudahtivat Kätchen ja Kustaa yhteen ääneen:
"Isä!"
Harhaileva katse ei ensi tuokiossa näyttänyt tuntevan heitä, mutta seuraavana hetkenä hän oli hypännyt ratsailta, juossut esiin ja ottanut Kustaan käsivarsilleen.
Hän oli vähällä tukehduttaa poikansa suudelmiin ja hyväilyihin. Näytti kuin hän ei uskaltaisi uskoa onneaan. Hänen ensi sanansa olivat: "Oletko vahingoittumaton?"
"Olen, rakas isä, Jumala on ollut koko ajan kanssamme."
"Niin, sen huomaan", virkkoi herttua liikutettuna. "Missä on Skytte?" oli seuraava kysymys. Kukaan ei voinut vastata.
"Tahdon heti panna toimeen ankaran tutkinnon ja etsinnän!" huudahti herttua.
"Saanko pyytää teidän armoltanne päästä mukaan?" virkkoi pappismies, joka lähestyi kumartaen. "Kuka olet?"
"Torstunan rovasti, mestari Olaus, jota olette kunnioittanut kutsullanne."
"Oletko soturi myös?"