"Minun sanotaan voivan ajaa ulos perkeleitä, ja silloin täytyy olla asestettu sekä kynsin että hampain."
"Tule sitten mukaan. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että lisäät sitä velkaa, jossa jo olen sinulle."
Herttua palasi linnaan, ja Kristina, joka kuivin silmin ja näköjään tyynenä oli katsellut hänen lähtöään, suli kyyneliin sulkiessaan Kustaan syliinsä suuremmalla hellyydellä kuin oli tähän asti osoittanut.
Kätchen kertoi seikkailun juurtajaksain, ja pojat kuuntelivat sitä yhtä tarkkaavaisesti kuin kaikki läsnäolijat.
"Jollei Kätchen olisi tullut hautaan luoksemme, niin miten olisi käynytkään!" sanoi Kustaa.
"Jumala olisi kai lähettänyt jonkun toisen", vastasi Kati yksinkertaisesti.
Tiedon tapauksesta oli linnaan tuonut ensiksi Helena, joka kummallisesti pyntätyn olennon takaa-ajamana kaatui vasta linnanportaissa. Useita linnanpalvelijoita oli ollut paikalla, ja heidät nähdessään oli valekääpiö livistänyt tiehensä.
Onnettomuudeksi ei ollut kukaan ollut niin neuvokas, että olisi siepannut hänet kiinni.
Helena oli melkein koko ajan maannut tainnoksissa. Äsken oli hän tointunut, ja silloin olivat hänen ensi sanansa olleet: "Ne tappavat heidät kaikki, pelastakaa, pelastakaa!"
Silloin päätti herttua lähteä ja panna väkeä liikkeelle kaikkiin suuntiin, koskei hän tiennyt, mistäpäin ilkiöitä oli etsittävä.