Herttuan palattua linnaan oli pieni miesjoukko papin johdolla lähtenyt liikkeelle, ensin koivikkoon niiden neuvojen mukaan, joita pappi oli saanut Juhanilta.
Hiukan etsittyään löysivät he aukeaman ja haudan aivan samassa kunnossa kuin se oli äskenkin.
"Täällä on varmaankin muinoin ollut luostari", sanoi Olaus. "Mutta mitä kummaa tämä on?" lisäsi hän ottaen maasta pienen kuvatuksen. Vähän matkan päässä oli toinen ja niin pitkin tietä.
"Marionetteja", huusi pappi. "Ja miten vikevästi ne on tehty, kasvot, puvut ja muut!"
Sitten neuvoteltiin, oliko hauta täytettävä ja maksoiko vaivaa sitä tutkia.
Herttuan sihteeri, Pietari Pietarinpoika, äänesti edellisen ehdotuksen puolesta, mutta pappi jälkimäisen. "Emme voi palata herttuan luo ilman varmoja tietoja, kuinka herra Juhana Skyttelle on käynyt", sanoi hän. Ja oltiin yhtä mieltä, että oli kuoppa tarkoin tutkittava.
Oli tuotu mukana soihtuja ja alettiin laskeutua kuoppaan, pappi etunenässä.
Tarkoin tähystettyään ympärilleen selitti hän, että oltiin vanhassa luostarin salakäytävässä ja että täällä varmaan oli sellejä, joita oli käytetty vankikomeroina ensi aikoina kristinuskon saavuttua maahamme.
"Ei epäilystäkään", sanoi hän, "ettei täällä olisi ollut luostarit salakäytävän molemmissa päissä, ja olisi erittäin mieltäkiinnittävää tutkia lähintä seutua."
"Mutta miten silloin kävisi herra Juhana Skyttelle?" kysyi sihteeri.