"Meidän täytyy luopua siitä hänen tähtensä", virkkoi mestari Olaus huoaten ja meni pieneen huoneeseen, josta Kätchen otti lampun.
Mutta Olaus ei saanut mitään rauhaa ennenkuin oli saanut käsiinsä puutangon, jolla alkoi jyskyttää maaseiniä. Vihdoin hän suureksi ilokseen kuuli onttoa kuminaa. Hän alkoi luoda, maata pois ja löysi pian litteän kiven pystyssä.
"Nyt saatte nähdä jotakin", sanoi hän sangen tyytyväisenä, ja toisten avulla kivi tosiaankin lähti paikoiltaan. Näkyviin paljastui puoleksi maatunut ihmisen luuranko. "Tämä on hautakammio, ja nyt jätän tänne neljä miestä siltä varalta, että lurjuksien päähän pälkähtäisi toimittaa Juhana herrakin tänne", huudahti hän.
Kun miehet eivät näyttäneet ollenkaan halukkailta jäämään luolaan, päätettiin varmuuden vuoksi, että sihteeri jäi tekemään heille seuraa, ja Olaus meni kolmen miehen kera käytävään.
Kesti kauan, ennenkuin he tulivat takaisin, niin kauan, että alettiin vakavasti pelätä jotakin onnettomuutta.
Silloin kuului melua ja huutoja alhaalta, ja kotvan kuluttua näkyivät Olauksen tarmokkaat kasvot oviaukossa. "Yhden paholaisen olemme saaneet kiinni", sanoi hän.
Heti tuli jälestä kaksi miestä kantaen häntä välissään.
"Onko hän kuollut?"
"Ei, ei vielä, vaikka kenties mieluimmin soisi olevansa."
Vanki, joka oli kääritty vaippaan, heitettiin jotensakin tylysti maahan, ja Olaus kertoi, että hänet oli kiskaistu takaisin ahtaasta kivienkolosta, josta hän oli aikonut kömpiä läpi.