"Moista en ole kuunaan kuullut papin suusta", sanoi herttua. "Totta kai sentään haluat jotakin."
"Haluan pitää kiinni lupauksestanne", vastasi Olaus kumartaen, "itseäni tai jotakin toista varten."
"No, kuten tahdot. Huomenna puhumme kirkollisista asioista."
Niin he erosivat. Kullakin oli paljon mietittävää tämän muistettavan päivän jälkeen, ja monet kiitokset ja rukoukset kohosivat sinä iltana taivahiselle isälle Örebron linnasta.
Seuraavana päivänä tutkittiin tarkoin kolmea vankia. Herttua oli itse läsnä ja johti osaksi kuulustelua. Pian kävi selville, että kaikki kolme olivat katolilaisia. Herra Yrjänä Posse, Hogenskild herra ja rouva Ebba Bjelke mainittiin tosin, mutta mitään kirjallisia todistuksia ei ollut, ja miehet puolestaan sanoivat, että heille tuntemattomat henkilöt olivat houkutelleet heidät ryöstämään prinssejä. Kuitenkin selittivät he, ettei ollut aikomus tehdä pojille mitään pahaa, he puolestaan uskoivat kaiken tapahtuneen parhaassa tarkoituksessa.
Kaikki kolme lähetettiin Gripsholmaan pidettäviksi vangittuina vastaisia kuulusteluja varten.
Skytte toipui pian saamistaan vammoista. Pahemmin oli laita Helenan, jonka pelästys oli melkein menehdyttänyt.
Lujempi side oli yhdistänyt koko perheen, ja erittäinkin oli herttua kiintynyt omaisiinsa enemmän kuin oli nähty pitkiin aikoihin.
Eräänä päivänä tuli Kätchen hänen luokseen ja sanoi: "Kas, mikä ystävällinen kirje mummolta. Hän tahtoo, että tulisin tänä kesänä hänen luokseen."
"No, kuinka itse tahdot?"