"Olen niin iloinen. Sillä nyt on matka sinulle paljon hauskempi kuin olisi ollut muuten."
Mutta näistä perhekohtauksista palasi Kaarle kirjoituspöytänsä ääreen antaakseen käskyjä joukkojen varustamisesta ja nimittäen päälliköitä. Hän tiesi, että Kaarle Gyllenhjelm oleskeli hyvän ystävänsä Samuel Niilonpojan luona. Heidät molemmat hän tahtoi mukaan ja kirjoitti heille omakätisesti.
13.
SOTARETKI VIELÄKIN.
Örebrossa oli kova kiire ja touhu. Herttua oli saanut sanoman, että Puolan säädyt olivat myöntäneet rahoja sotaretkeen Ruotsia vastaan, ja Sigismund antoi tästä julkisia kuulutuksia, joita levitettiin ympäri maan.
Mutta Kaarle ei ollut niitä miehiä, että olisi kauan katsellut kenenkään uhkailua. Hän oli jo hyvissä ajoin varustautunut hänelle ominaisella tarmolla ja viisaudella. Kesällä hän oli lähettänyt Rääveliin 9,000 miestä, runsaasti muonaa ja sotatarpeita mukanaan. Päälliköiksi kutsui hän Antero Lennartinpojan, Jaakkima Scheelin ja Kaarle Gyllenhjelmin ynnä muutamia muita.
Itsensä oli hänen ensin annettava muutamia tärkeitä määräyksiä siltä varalta, että hän sodassa saisi surmansa. Nyt oli hän kokonaan valtiomies, kirkas ja avoin oli hänen katseensa näkemään monia suuria velvollisuuksiaan.
Kuusivuotias Kustaa sai jo nyt olla mukana neuvotteluissa. Hän sai kuunnella kaikkea, mutta ei udella ennenkuin häneltä itseltään kysyttiin. Ja sitten oli hänen muistettava, ettei saanut muualla hiiskua sanaakaan siitä, mitä neuvoskamarissa puhuttiin. Poika ymmärsi sen hyvin ja hän hämmästytti isäänsä niin viisailla huomautuksilla, että tämä tuskin saattoi salata tyytyväisyyttään.
Heinäkuun puolivälissä tapahtui toisten lasten lähtö Örebrosta. Ja heinäkuun 31 päivänä nousi herttua puolisonsa ja poikansa kera laivaan. He purjehtivat Suomen saariston kautta Rääveliin, jonka satamaan ankkuroivat elokuun alussa, ja heidät otettiin vastaan suurella juhlallisuudella.
Herttuattaren oli jäätävä sinne poikansa ja hovin keralla, herttua taasen lähti sotajoukkoineen Liivinmaahan. Sodan alku oli hänelle varsin onnellinen, ja ennen vuoden loppua olivat ruotsalaiset valloittaneet Pernovan, Willannin ja Tarton. Seuraavana vuonna raivasivat Ruotsin aseet tiensä aina Väinäjoen varrelle saakka, ja moni loistava urotyö kaunisti suomalaistenkin miesten nimiä. Wolmar ja Wenden antautuivat melkein miekaniskutta, monet pienemmät linnoitukset seurasivat ripeää vauhtia, ja pian saatettiin ryhtyä Kokenhausia piirittämään.