"Epäilettekö sitä?"
"Tahdotteko Kristuksen tähden osoittaa minulle suuren armeliaisuuden?"
"Kyllä, koko sydämestäni."
"Suudelkaa sitten minua, Jeesuksen nimessä?"
Elsa teki kuten hän käski, mutta jälleen tunsi hän saman kauhun tunteen. Se kuitenkin haihtui pois, kun hän näki naisen kirkastuvan katseen.
"Varmaan olette Herran lähettiläs", sanoi vanhus. "Nyt uskon, että minäkin voin saada sovituksen."
Nunna, joka tuli sisään, löysi molemmat lattialta syleilemästä toisiaan. Hän huusi ääneen, mutta vanhus käski häntä vaikenemaan, nousi Elsan avulla, meni takaisin vuoteelleen ja pyysi hartaasti Elsaa ottamaan osaa aamiaiseensa.
Ihmeissään katsoi palveleva sisar toisesta toiseen. Hän ei uskonut, että kaikki oli käynyt luonnollisella tavalla, ja kun hän ilmaisi epäilyksensä, huudahti toipunut sairas:
"Herran avulla on se tapahtunut, ja ihme on se meidän silmissämme."
Ennen pitkää tiesi koko luostari ihmeellisestä tapauksesta, ja pienessä sellissä oli pian enemmän kävijöitä kuin sinne mahtui. Mutta sairas näytti viisauttaan panemalla Elsan istumaan vuoteensa reunalle hartauskirja kädessään. Tämän piti lukea lakkaamatta, mutta hän itse vastaili kaikkiin kysymyksiin selittäen, että hän tosin ei ollut terve, mutta tunsi suuresti vahvistuneensa mieltäylentävästä lukemisesta.