Alliaga huokasi. "Tahdon kuulustella kerettiläistyttöä; missä hän piileksii?"
Kysymys ei tullut odottamatta, ja Franciska vastasi vienoimmalla äänellään, ettei hän sitä tiennyt, mutta muisteli kuulleensa, että hänet oli viety samaan täyshoitolaan, jossa de Vuergas asusti.
Suurinkvisiittori rypisti kulmiaan, mutta kun hurskas sisar lisäsi, että pater Lorenzo oli ollut läsnä, silloin hymyili hän ja sanoi, ettei kerettiläisillä ollut Lorenzoa vaarallisempaa vihollista. Hän houkutteli heidät ansaan luovuttaakseen heidät sitten inkvisitsionille.
Kun vielä oli vaihdettu muutamia merkityksettömiä korulauseita, meni Ludvico Alliaga luostarista takaisin palatsiin, ja kansa tervehti häntä syvin kumarruksin ja rukoili hänen siunaustaan.
* * * * *
Pieni asuinrakennus, johon Elsa oli viety, sijaitsi keskellä puutarhaa, johon osaksi oli istutettu sokeriruokoja. Muutamat amerikkalaiset puut kutoivat parhaallaan lehtiverkkoaan tuskin lehdittyneiden viiniköynnösten kietomina, ja kukkivat persikkapuut availivat ruusunvärisiä ja tuoksuvia kukkaterttujaan auringolle.
Signora Juanita, talon omistaja, oli vanhahko nainen, ja hän otti nuoren vieraan vastaan sangen ystävällisesti. Kun de Vuergas sanoi, että Elsa ennen kaikkea tarvitsi lepoa ja rauhaa, vei signora hänet pieneen, kauniiseen huoneeseen, auttoi häntä riisuutumisessa ja houkutteli hänet levolle siroon, ruusuisten uutimien verhoamaan sänkyyn.
Elsa oli sellaisessa mielentilassa, että hän antoi tehdä itselleen mitä tahdottiin. Varmuus sisaren kuolemasta oli sattunut häneen kuin ukkosen isku, hänen ajatuskykynsä oli tylsistynyt, eikä hän voinut enää kauemmin pysyä pystyssä.
Hän ei tiennyt mitä hänen ympärillään sanottiin ja tehtiin. Muutamia kertoja oli hän näkevinään de Vuergaan, joka surullisesti katseli häntä.
"Hän on hyvin sairas, ja luulen hänen seuraavan rakasta sisartaan", kuuli hän tämän sanovan.