* * * * *
Tutkintopäivä oli käsissä ja tuomiosali avattu. Se oli verhottu kauttaaltaan mustiin. Perällä oli mustapeitteinen pöytä ja sen takana mustapeitteinen nojatuoli, suurinkvisiittorin tuoli. Neuvonantajain ja kirjurien tuolit olivat nekin mustat. Sali oli täynnä munkkeja, ylhäisiä herroja ja kansaa kaikenlaista.
Miltei kaamea hiljaisuus vallitsi täpötäydessä salissa, kaikki odottivat jännityksellä mitä oli tuleva. Sillä huhu oli kertonut, että de Vuergas, Sevillan apostoli, oli tuleva todistamaan erään nuoren kerettiläistytön puolesta, ja kaikki tahtoivat kuulla häntä.
Vihdoin avautui ovi pöydän taustalla ja sisään astui suurinkvisiittori puettuna dominikaanien juhlapukuun ja suuri valkoinen risti rinnallaan. Jälestä seurasi hänen neljä apulaistaan, ja kaikki viisi istuutuivat paikoilleen.
Alliagan silmissä paloi synkkä tuli, kun hän rypistynein kulmin katseli lukuisaa yleisöä. Mutta äkkiä hän soitti kelloa, ja kuului ovelta liikettä. Kaikkien silmät kääntyivät sinne, ja silloin nähtiin kaksi inkvisitsionipalvelijaa, jotka raivasivat tietä henkilölle, jota toivat mukanaan.
Se oli pitkä, kalpea, tuskin viisikymmeninen mies. Häntä syytettiin siitä, että oli kohottanut kätensä Herran pappia vastaan.
"Löin lurjusta, joka häpäisi minut", vastasi mies, "arvotonta pappia, joka pyhän pukunsa turvin vietteli naisen, jonka oli ennen vihkinyt minuun; totta kai minun oli sellainen kostettava."
"Onneton! Teidät sokaisee pimeyden henki, poikani; vaimonne on hurskas nainen, joka etsii hengellistä lohdutusta sielunhoitajaltaan, ja se koituu hänelle autuudeksi. Teidän on palattava vankilaan katumaan syntiänne, niin että teidän sielunne pelastuisi perkeleeltä ja helvetin tuskista."
Hänen jälkeensä tuli nainen ja kolme nuorta miestä, joita kaikkia syytettiin kerettiläisyydestä. Lyhyen kuulustelun jälkeen heidät kaikki lähetettiin vankilaan, kunnes tunnustaisivat.
Suurinkvisiittori tarttui jälleen kelloon, mutta sen ensi helähdys koski häneen niin, että hän heitti sen pois luotaan.