Enempää ei tarvittukaan. Ovi aukeni, taasen tulivat molemmat inkvisitsionipalvelijat. Mutta kaikkien katseet suuntautuivat häneen, joka kevein askelin tuli heidän välissään.
Edellisenä päivänä oli Elsa saanut valkoisen villapuvun, valkoisen
oranssiseppeleen ja samoin valkoisen hunnun, ja mukana seurasi
Juanitan pyyntö, että hän pukeutuisi niihin seuraavana päivänä. Ja
Elsa oli pukeutunut tähän morsiuspukuun.
Hän oli rukoillut koko sielustaan ja hän tunsi itsensä lujaksi ja rohkeaksi; katseita, jotka häneen suunnattiin, ei hän nähnyt, hän oli varma, että de Vuergas oli läheisyydessä, ja se lohdutti ja rohkaisi häntä.
Hän seisoi tuomarinsa edessä, ja tämä ahmi häntä silmillään. Sitten hän sanoi melkein vienosti: "Ottakaa pois huntu!"
Elsa teki niin ja kiinnitti vakavan katseensa Alliagaan.
Tämä käänsi katseensa pois, mutta ympäriltä kuului ihastuksen humina.
Elsa ei ollut koskaan näyttänyt niin kauniilta, ja kun hän nyt seisoi siinä jäykkänä ja kylmänä kuin marmori, muistutti hän enemmän Mariankuvaa neitseellisessä soreudessaan.
Alliaga katsoi häneen moneen kertaan ja käänsi jälleen pois katseensa, ennenkuin voi oikein toipua. Vihdoin virkkoi hän: "Syytetty, astukaa esiin ja vannokaa evankeliumin kautta, että puhutte totta."
Epäröimättä teki Elsa kuten käskettiin. Hän meni pöydän luo, pani kätensä pyhälle kirjalle ja sanoi niin vakavalla äänellä kuin olisi seissut itsensä Jumalan edessä:
"Jeesuksen Kristuksen nimessä ja hänen evankeliuminsa kautta vannon, että kaikessa puhun puhdasta totta."