"Enimmän kummastuttaa minua se, ettei herttua ole huomannut mitään."
"Kyllä hän on, ja jollei hän ole unohtanut lupaustaan, niin…"
"Eipä hän tavallisesti unohda."
Ei hän ollutkaan. Eräänä päivänä hän kertoi herttuattarelle, että
Helenan häät vietettäisiin kolmen viikon kuluttua.
"Ilman minun suostumustani!" puuskahti herttuatar ylen loukkautuneena.
"Se oli päätetty, ennenkuin lähdimme Ruotsista, enkä pidä asiain toistelusta."
"Mutta minä tarvitsen häntä ja tahdon, että hän jää paikoilleen", sanoi Kristina rouva sellaisella ilmeellä, etteivät vastaväitteet saaneet tulla kysymykseenkään.
"Tahdot!" Hopeavasara iski pöytään. "Mutta minä tahdon myös, ja tahtoni on, että häät vietetään kahdeksan päivän perästä. Mitä hovineitsyihin tulee, voin niitä hankkia puolen tusinaa."
Herttuatar oli noussut ja nyt virkkoi hän ylen jäykällä arvokkuudella:
"Minä en sekaannu valtakunnan asioihin useammin kuin teidän armonne pyytää sitä minulta. Sentähden pyydän, että saan käskeä palvelijoitani miten hyväksi katson."