Juhana Skytteä oli valmistettu edeltäpäin, mutta Helenalle ei ollut uskallettu virkkaa mitään ja hän voi töintuskin pysyä pystyssä. Mutta senpätähden hän ei nähnyt sitäkään, että herttuatar ei juonut maljaa, eikä sitä, että herttua otti hänen pikarinsa ja tyhjensi sen sanoen: "Mies ja vaimo ovat yksi."
Vieraat saattoivat havaita, että heillä oli jotakin vänkää välissä, mutta ei ollut oikein helppo havaita mistä paikasta säie oli sykertynyt.
Herttua ajoi tahtonsa läpi, häät vietettiin määrättynä päivänä, ja Juhana Skytte sai kuukauden loman, jonka kuluttua hänen oli palattava entiseen paikkaansa, prinssien opettajaksi. Hänen puolisonsa sitä vastoin vapautettiin kokonaan palveluksestaan.
Mutta herttua piti lupauksensa täsmälleen. Hän hankki hovineitsyitä, vaikkei niin nöyriä kuin herttuatar olisi halunnut. Hän valitsi kuusi neitsyttä maan ylhäisimmistä suvuista, jotka eivät rohjenneet vastustaa hänen toivomustaan, mutta eivät suinkaan olisi halunneet sitä kunniaa, joka heille osoitettiin.
* * * * *
Herttuan työtaakka tähän aikaan oli melkein uskomaton; hän kävi käsiksi valtiohallinnon kaikkiin haaroihin, mikään ei saanut olla hänelle vierasta, eikä hän jättänyt minkään toimittamista sikseen, niin työlästä kuin hänen toimintansa usein olikin.
Ja kotiin palatessaan oli hän kohdannut paljon tyytymättömyyttä "tarpeettoman sodan" tähden, ja sitä lietsoivat Sigismundin parjauskirjeet, puolalaiset salalähetit ja kotiinpalanneet sotamiehetkin.
Mutta herttua antoi säädyille mietinnön, jossa osoitti sodan välttämättömyyden. Säädyt suostuivat uuteen sota-apuun ja uudistivat pyynnön, että herttua tahtoisi ottaa vastaan kruunun. Herttua vaati yhä ajatusaikaa Vladislaukselle, jollei sitä käytettäisi, ottaisi Kaarle herttua kruunun samalla perintöoikeudella kuin määrättiin Linköpingissä 1600.
Sotatanterelta saapui sanoma, että Nassaun kreivin, joka sotaväen ja ampumatarpeiden puutteessa ei voinut saada aikaan mitään, oli täytynyt luopua Vironmaasta, ensin parhaansa mukaan turvattuaan tärkeimmät linnoitukset. Mutta jo ennen hänen lähtöään oli Zamojski marssinut väkineen Viroon ja alkanut piirittää Weissensteiniä, jonka valloitti syyskuun lopulla.
Tämä tieto aiheutti Kaarlelle monta unetonta yötä. Hän ajoi syyn ruotsalaisen päällystön niskoille ja nimitti Antero Lennartinpojan päälliköksi Arvid Stålarmin keralla, joka Suomen aateliston rukouksista oli saanut takaisin vapautensa. Nämä lähtivät heti Viroon, mitätön sotajoukko mukanaan.