Vuonna 1604 pidettiin Norrköpingissä valtiopäivät niiden juonittelujen johdosta, joita Puolan kuningas ja joukko ruotsalaisia luopioita punoivat valtakuntaa vastaan.
Samat syyt aiheuttivat herttuan jälleen sanoutumaan irti hallitustaakasta; säädyt saattoivat sopia Sigismundin kanssa tai valita Juhani herttuan.
Niiden vastaväitteiden johdosta, joita tehtiin, myönsi hän, ettei Sigismund voinut tulla kysymykseen, mutta Juhani herttuan perintöoikeus oli kieltämätön.
Silloin nousivat useat äänet vaatimaan, että oli prinssiltä suoraan kysyttävä hänen ajatustaan.
Muutaman päivän kuluttua saapuivatkin säätyjen lähettiläät tarjoamaan kruunua Juhani herttualle.
Kohtaus oli järjestetty aika juhlalliseksi, ja nuori ruhtinaanpoika käyttäytyi niin yksinkertaisen arvokkaasti, että hän teki kaikkiin hyvän vaikutuksen.
Hän kiitti ansaitsemattomasta kunniasta, mutta kun hän ei olisi voinut täyttää niitä velvollisuuksia, joihin kruunu sitoi kantajansa, pyysi hän päästä osoitetusta luottamuksesta. Lähettiläs sanoi hänelle, että tämä päätöksensä oli hänen lausuttava uudestaan valtakunnan säätyjen edessä, ja siihen hän selitti olevansa taipuvainen.
Tämän jälkeen oli hänellä useita neuvotteluja Skytten kanssa, jonka oli häntä autettava valmistaessa ensimäistä julkista puhettaan, ja maaliskuun 6 päivänä esiintyi prinssi herttuan ja säätyjen edessä, luovuttaen perintöoikeutensa sedälleen ja hänen pojilleen. Itselleen ei hän pyytänyt muuta, kunhan sai pitää ja nautita Itä-Göötanmaan herttuakuntanaan.
Annettu selitys oli erittäin säätyjen mieleen. Kaarle herttua oli Kustaa kuninkaan ainoa elossa oleva poika, valtakuntaa ei pystynyt nuorukainen hallitsemaan, vaan sen tila vaati viisasta ja tarmokasta hallitsijaa, ja Kaarlella oli ollut onnea ja menestystä hallituksessaan aina tähän päivään saakka.
Säädyt pyysivät häntä itsepintaisesti pysymään hallitusohjissa edelleen eikä antamaan syyttömäni kärsiä siitä, mitä joukko kehnoja ja kunniattomia miehiä oli tehnyt häntä vastaan.