Suomeen toimitettiin erityinen käsky, että joka viides mies oli nostatettava maan puolustukseen. Mutta niistä kihlakunnista, jotka olivat lähinnä Venäjän rajaa, oli lähdettävä mies talosta.
Mutta enimmän saatiin miehiä pestauksella, joka samaan aikaan pantiin toimeen Saksassa ja Skotlannissa.
Tähän aikaan palasi Petrus Petrosa Ruotsiin. Hänellä oli mukanaan kaksi miestä, Lauri Bolangius ja Kaarle Niilonpoika, molemmat julkikatolilaisia.
Petrosa saapui herttuan luo. Hänet otettiin ystävällisesti vastaan, ja hän teki selon lähettilästoimistaan.
Itävallan keisari ei tahtonut sekaantua riitaisuuksiin Ruotsin ja Puolan välillä. Hän oli sitä mieltä, että niin läheisten sukulaisten piti voida sopia ilman vierasta välitystä.
"Minun kokemukseni on, että mitä läheisempiä sukulaisia, sitä suurempi vihollisuus", vastasi Kaarle.
Petrosa ei ollut voinut suorittaa tehtäväänsä, mutta hän sai sentään jäädä edelleen herttuan palvelukseen eräänlaisena käsikirjurina, ja sen johdosta oli hänellä milloin tahansa pääsy herransa huoneihin.
Eerik Tegel otti hänet erityisesti hoiviinsa. Kenties keksi hän haaveilijan näiden alituiseen taivasta kohden suunnattujen silmien takana ja veti omat johtopäätöksensä, joita varoi uskomasta kenellekään.
Petrosan alituinen seurustelu matkatoveriensa kanssa herätti epäluuloja, joista mainittiin herttuallekin. Mutta hän ei niistä välittänyt mitään.
Sihteerit, jotka työskentelivät herttuan etuhuoneessa, lähettivät hänet tuontuostakin asialle herttuan luo. Hän palasi sieltä usein kalpeana ja vapisevana. Jos kysyttiin syytä, valitti hän pahoinvointia.