Hänen päätään huimasi, tulikielekkeitä karkeloi hänen silmiensä edessä, hän oli kuulevinaan pilkkanaurua… paholaisetko lienevät riemuinneet hänen heikkoudestaan.
Silloin valtasi hänet mielipuolisuuden henki, hän tempasi tikarin ja kohotti sen…
Mutta Herran käsi suojasi Kaarlea, ja korkeimman johdatuksesta tuli hän samana hetkenä kääntäneeksi päätään. Salaman nopeudella hän kumartihe välttäen iskun.
Hän soitti, ja kun Eerik Tegel syöksyi sisään, osoitti herttua rikollista ja sanoi kylmästi: "Käskekää vangita hänet!"
Petrosa seisoi liikkumatonna, kalpeana kuin kuolema.
Tegel loi yhden ainoan pelästyneen katseen onnettomaan ja riensi noutamaan vartioväkeä.
"Herttuan kimppuun hän aikoi käydä, ja minä kun en sitä arvannut", huusi hän kirjuriapulaisilleen rientäessään heidän ohitseen.
"Miksi tahdoit ottaa henkeni?" kysyi herttua, joka ei voinut olla tuntematta sääliä onnetonta kohtaan. "Enkö ole ollut hyvä sinua kohtaan?"
"Olette, teidän armonne!" Hän seisoi pää riipuksissa eikä voinut pidättää kyyneltensä pursuntaa.
Kaarle katseli häntä kauan ja kysyi sitten: "Kenen suosituksesta tulitkaan luokseni?"