Keväämmällä saapui Venäjältä hyviä uutisia. Dmitri, joka oli osoittanut ilmeistä halveksumista venäläisiä perintätapoja kohtaan ja suosinut puolalaisia ja kasakoita, oli toukokuun 17 päivänä syösty valtaistuimelta ja surmattu ja Vasili Shuiski oli valittu tsaariksi hänen sijaansa.
Mutta uusia levottomuuksia oli syntynyt. Muuan rohkea seikkailija väitti olevansa oikea Dmitri, joka ihmeen kautta oli herännyt kuolleista.
Sigismund lähetti puolalaisensa heti apuun, ja petturi onnistui kokoamaan riittävän sotavoiman marssiakseen Moskovaa vastaan. Huhtikuussa 1608 löi Dmitri venäläisen sotajoukon Pulkovan lähellä ja leiriytyi heinäkuussa puolen peninkulman päähän pääkaupungista.
Sillä välin vahvisteli hän sotajoukkoaan osaksi kasakoilla, osaksi puolalaisella väellä, jota Sigismund lähetti hänen avukseen. Hän teki valloituksen toisensa jälkeen, ja Vasilin oli pakko kiireimmiten tähystellä vierasta apua.
Marraskuussa 1608 tehtiin Novgorodissa tsaarin sukulaisen, ruhtinas Mikael Skopin-Shuiskin ja kreivi Mansfeldin valtuutettujen kesken sopimus, että Ruotsin kuningas lähettäisi 5,000 miestä Vasilin avuksi. Näiden komentajaksi oli kuningas valinnut Jaakko de la Gardien, joka oli kutsuttu kotiin ulkomailta.
Hovissa oli tähän aikaan venäläissota yleisenä puheenaineena, eikä kukaan ottanut siihen osaa vilkkaammin kuin Kustaa Aadolf.
Oli sanottu, että Sigismundin tarkoitus oli tehdä venäläinen kansakunta Puolan orjaksi, ja nuoreen mieleen kangasti tällaisen vääryyden estäminen mitä kauneimpana maalina. Yleensä ihmeteltiin sitä muutosta, joka tähän aikaan tapahtui kruununprinssissä. Oli uutta vilkkautta ja joustavuutta kaikissa hänen liikkeissään, hän kantoi päänsä korkealla, ja silmissä oli tulta; innokkaammin kuin konsanaan hän hoiti aseharjoituksiaan, kiintyi halusta keskustelemaan isänsä sotapäällikköjen kanssa ja mieluimmin niiden, jotka tiesivät kertoa jotakin Venäjän oloista.
Kenellekään ei hän ilmaissut niitä ajatuksia ja tunteita, jotka hänen mielessään liikkuivat, mutta jotakin saattoi päätellä hänen käytöksestään ja kiihkeästä hengityksestään.
Marraskuun viime päivinä saapui Jaakko de la Gardie Tukholmaan, ja kuningas otti hänet hyvin suosiollisesti vastaan.
Neuvotteluissa, joita nyt pidettiin, oli kruununprinssi aina läsnä, ja väliin otti hän isänsä kehoituksesta osaa keskusteluunkin, mutta oli tällöin huomaavinaan de la Gardien kasvoilla ivallisen hymyn, joka häntä syvästi harmitti.