Ainoastaan vaivoin voi Mikael saada kokoon vieraan sotaväen palkan. Mutta heti tämän tapahduttua marssivat ruotsalaiset Staraja Russaa kohden.
Evert Horn kävi täällä etujoukon kera Dmitrin väen kimppuun. Päällikkö, Carnasinski, lähetti 300 ratsumiestä Hornia yllättämään, mutta heidät ajettiin pakoon aina kahden peninkulman päähän.
Toukokuun 12 päivänä marssi de la Gardie pääjoukon kera Staraja Russaan. Täältä lähetettiin Evert Horn 40 ratsumiehen, 200 jalkamiehen ja 200 venäläisen kanssa ajamaan Carnasinskia takaa. Marssittuaan 19 peninkulmaa tapasivat he hänet eräästä suuresta kylästä Smolenskin ja Moskovan väliltä.
Carnasinskin joukot olivat osaksi venäläisiä, osaksi puolalaisia, ja heidät eroitti vain pieni joki meikäläisistä. Horn käski väkensä mennä ylitse ja hyökkäys alkoi. Puolalaiset tekivät urheaa vastarintaa, mutta taistelun aikana pakeni Carnasinski lähimpine miehineen, eikä pian auttanut muu miehistöäkään. Vihollista ajettiin takaa, ja se menetti suunnilleen 1,400 miestä, seitsemän tykkiä, kaikki lippunsa ja osan kuormastostaan voittajan käsiin. Ryssät, joita kuului Hornin joukkoon, ryöstivät itse taistelun aikana Carnasinskin leirin ja tihutyötään peittääkseen sytyttivät leirin tuleen. Muuten olisi saalis ollut melkoista runsaampi. Voitto itsessäänkin herätti suurta huomiota. Joukko kaupunkeja porvareineen liittyi sen jälkeen suuriruhtinas Vasiliin, ja Dmitrin väki pakeni pakenemistaan ruotsalaisten tieltä. Erittäinkin Evert Horn joutui sekä ihailun että pelon esineeksi.
Viime taistelussa joutui vangiksi suuri joukko naisiakin. He saivat vapaina ja koskemattomina palata koteihinsa, ja tämä oli venäläisten mielestä niin kuulumattoman jalo teko, että Evert Horn saavutti sillä koko maan kiitollisuuden.
Torjokin luona oli 3,000 miestä Dmitrin väkeä puolalaisen Aleksander Zborovskin johdolla. Evert Horn riensi sinne 800 ratsumiehen, 200 jalkamiehen ja 1,000 venäläisen keralla. Kesäkuun 17 päivänä saapui hän kaupunkiin ja kävi pelottomasti mieslukuisemman vihollisen kimppuun.
Taistelu oli ankara, Horn itse ahdisti Zborovskin henkirykmenttiä, joka heti hajaantui, ja pian ajettiin koko joukko pakoon. Puolalaiset peräytyivät menetettyään 100 ratsumiestä.
Torjokiin saavuttuaan marssi de la Gardie Tveriä kohden. Siellä oli Zborovski vastassa 5,000 miehen kanssa, jotka olivat järjestetyt taisteluun. De la Gardie komensi heti hyökkäykseen. Mutta samassa puhkesi niin rankka sade, etteivät meikäläiset voineet käyttää tuliluikkujaan, mutta venäläiset sitä edullisemmin pistimiään. Tämän johdosta alkoivat ruotsalaisen joukon sivustat horjua, varsinkin vasen. Ensin pakeni ranskalainen ratsuväki, sitten venäläiset ja saksalaiset apujoukot, jotka kaikki ryöstivät suomalaisten ja ruotsalaisten kuormastoa. Keskusta oli kuitenkin de la Gardien johdolla käynyt niin kiivaasti Zborovskin kimppuun, että tämän täytyi kovan taistelun jälkeen henkijoukkoineen lyötynä ja takaa-ajettuna vetäytyä takaisin kaupunkiin ja linnaan.
Rankkasade jatkui seuraavanakin päivänä, eikä sentähden käyty taisteluun. Mutta kesäkuun 14 päivänä marssi de la Gardie päivän ensi koitteessa kaupunkia kohden hyvässä taistelujärjestyksessä. Vihollinen ryntäsi häntä vastaan, mutta ennenkuin he ehtivät järjestyä, saivat he ruotsalaiset kimppuunsa ja hajaantuneina pötkivät pakoon. Seuraavana yönä komensi de la Gardie rynnäkköön; kaupunki puolustautui urhoollisesti, ja venäläiset apujoukot peräytyivät.
Ruhtinas Mikael oli sitä mieltä, ettei ollut haaskattava aikaa ja
väkeä tähän mitättömään linnoitukseen, vaan marssittava suoraan
Moskovaan auttamaan ankarasti piiritettyä suuriruhtinasta. De la
Gardie myönsi hänen olevan oikeassa, ja niin he marssivat eteenpäin
Koljasiniin.