Mutta täällä syntyi kapina, joka ajaksi teki tyhjäksi kaikki saavutetut voitot.
Muukalainen palkkaväki ei ollut saanut palkkaansa, ja ryöstökin oli ankarasti kielletty. Tähän asti oli heidät saatu pysymään aisoissaan, mutta nurina ja tyytymättömyys kasvoi kasvamistaan.
Suomalaiset puolestaan olivat nuijasodan ja Klaus Flemingin ajoista tottuneet pitämään oman päänsä, olemaan oma esivaltansa. He aloittivat kapinan. He eivät sanoneet olevansa velvolliset lähtemään enää kauemmas vieraaseen, outoon maahan, jossa he itse varsin vähän hyötyivät. Nämä samat ryssät olivat heille usein tehneet tuhojaan, tehneet väkivaltaa ja petkuttaneet ja miksi he mokomain tähden lähtisivät teurastuspenkille! Ei heillekään ollut maksettu luvattua palkkaa, mutta sen sijaan saivat he usein viestejä, että voudit kotona rääkkäsivät ja vainosivat heidän vaimojaan ja lapsiaan.
Turhaan "jalo herra Jaakko Puntus" käski ja rukoili, turhaan Evert
Horn ja Niilo Boije hekin lähetettiin niskureita puhuttelemaan.
Ominpäin ja päälliköittä lähtivät suomalaiset paluumatkalle kotiin.
Silloin tekivät saksalaiset ja ranskalaiset palkkasoturitkin tenän. He uhkasivat mennä vihollisen puolelle, jos heitä vielä vietiin kauemmas outoon maahan. Kaikki esitykset olivat turhat, turhat Mikael ruhtinaan loistavat lupauksetkin, he lähtivät samaa tietä kuin suomalaisetkin.
Nyt ei ollut de la Gardiella muuta neuvoa kuin lähteä jälkeen. Neljän peninkulman päässä suomalaiset tavoitettiin. Päällikköjensä ympäröimänä de la Gardie riensi eturivien luo, tempasi itse liput kapinallisten käsistä ja ajoi paljain miekoin heidät riveihinsä jälleen. Täten pakoitettiin heidät sillä kertaa kuuliaisuuteen, ja niin marssittiin vihollisten jättämään Tveriin. Sen muurien suojassa aikoi de la Gardie odottaa lisäväkeä Ruotsista.
Muutamain viikkojen kuluttua puhkesi kapina uudella rajuudella. Kapinalliset selittivät kaikki yhdestä suusta, että jollei Jaakko herra tahtonut lähteä kotia kohden, sai hän jäädä sinne yksikseen.
Kiukusta kuohuen täytyi hänen seurata hurjistunutta joukkoa välttääkseen pahempaa epäjärjestystä. Paluumatkaa jatkettiin aina Moldovaan saakka, jossa hän vihdoin sai pääjoukon pysähtymään. Hän pani vanhan Antti Boijen viemään uppiniskaisimpia takaisin kotiin, mutta samalla hän kirjoitti kuninkaalle kapinasta, ja niskurit tietysti olivat saavat rangaistuksensa.
Jälellejääneet nousivat 1,200 mieheen, mutta lisäväkeä odotettiin
Suomesta minä hetkenä tahansa. Pienen joukkonsa kera marssi de la
Gardie Koljasiniin, jossa hän yhtyi ruhtinas Mikaeliin.
Sillä välin oli Sigismund astunut uuden askelen. Hänen pyynnöstään olivat Puolan valtiopäivät julistaneet sodan tsaaria vastaan, ja syyskuussa marssi puolalainen sotajoukko Smolenskiin. Sigismundin tarkoitus oli käyttää hyväkseen yleistä hämmennystä Venäjällä, anastaa itse valtaistuin ja tehdä Vladislaus suuriruhtinaaksi.