3.
SALAJUONI.
Heidin rouva oli varuillaan, ja muutamain viikkojen kuluttua alkoi hän uskoa, ettei ollut mitään syytä pelkoon. Prinssiä ei oltu koskaan jätetty yksin ja jokaista hovipalvelijaa oli ankarasti käsketty pitämään häntä silmällä.
Kristina rouva hautoi yhä omaa tuumaansa. Joka päivä täytyi Kätchenin ja Juhanin tulla iltapuolella hänen luokseen, leikkimään Maria Elisabetin kanssa.
Pikku neiti oli hento, kivulloinen lapsi, mutta kiukkuinen ja hemmoittelemalla pilattu.
Kätchen pani parastaan viihdyttääkseen pikku hirmuvaltiatarta, mutta se ei onnistunut usein, ja Juhani ei saanut tulla edes hänen läheisyyteensäkään.
Mutta Kristina rouva ei päästänyt häntä siltä menemään tiehensä. Hän oli varma, että pienokainen piti pojasta, vaikka sillä olikin pienet oikkunsa. Ja sitten hän pani pojan istumaan rinnalleen ja hyväili niin lemmekkäästi kuin vain voi.
Taipuvainen poika oli kiitollinen jokaisesta suosionosoituksesta. Mutta hänen silmänsä tähystelivät aina Katia, jolla oli yllinkyllin puuhaa viihdyttäessään "pikku petoa", kuten Juhani pienokaista nimitti.
Kustaa prinssi oli näiden piinahetkien ajaksi jätettynä oman onnensa nojaan. Herttuattaren mainio äiti oli sanonut, että lapset oli opetettava huvitteleimaan omin päinsä, ja tämä oppi oli Kustaassa pantava hedelmiä kantamaan.
Mutta kun pikku prinssi päivästä päivään yhden ainoan palvelijan seuraamana juoksenteli linnassa sinne ja tänne, väliin ollen Heidin rouvan luona, väliin mennen alas hovijunkkarin keralla ja yleensä tehden mitä halutti, silloin oli niitäkin, jotka päättivät käyttää tätä seikkaa hyväkseen.