Kätchen riensi ensin herttuattaren luo, jolla koko ajan oli ollut kovia kouristuksia. Tyttönen tyynnytteli häntä, ennenkuin meni muiden kera Kustaan sairasvuoteen ääreen.
Saapuville kutsuttu apteekkari selitti, että nuorta herraa ei vaivannut mikään. Hän kyllä heräisi, jahkahan oli nukkunut kyllikseen. Apteekkari ei arvellut olevan mitään perää Kristina rouvan luulossa, että Kustaa herran uni oli saatu aikaan luonnottomin keinoin; ainakaan ei hän tuntenut sellaista tapausta ennestään.
Linnassa pantiin toimeen mitä ankarin tutkinto. Kirjeen palanen, joka löydettiin ylisiltä, suuntasi epäluulot molempiin vieraihin miehiin, ja vielä suurempaa syytä saatiin siihen, kun nämä olivat kadonneet jäljettömiin, luultavasti saatuaan varoituksen.
Kustaa heräsi yöllä ja katsoi kummissaan läsnäoleviin. Suukkosiin ja hyväilyihin oli hän kyllä tottunut, mutta ei siihen, että samalla itkettiin. Ja sitä paitsi ei hän ollut nähnyt koskaan, että äiti olisi kietonut käsivartensa Katin kaulaan, aivan kuin tämä olisi hänen rakkahimpansa maailmassa. Mutta se oli hänelle mieleen ja hän nukkui uudestaan hymy huulillaan.
* * * * *
Seuraavana päivänä saapui pikalähetti tuoden tiedon, että herttua oli saapuva muutamien tuntien kuluttua.
Saavuttuaan hän kummasteli sitä, että hänet otettiin vastaan niin juhlallisesti kuin olisi tapahtunut jotakin merkillistä. Koskaan ei hän ollut nähnyt puolisoaan niin lempeänä ja ystävällisenä ympäristöään kohtaan. Sillä täytyi olla jokin syy. Hänestä näytti Kustaa tavallista hilpeämmältä, ja pian hän sai tietää syyn siihen.
Herttuatar kertoi itse asian, ja Kaarle painoi poikaa povelleen kertomusta kuullessaan.
Nähtiin, kuinka hän teki kaikkensa hillitäkseen liikutustaan. Mutta kuitenkin pakeni väri hänen poskiltaan, ja kun herttuatar oli lopettanut, suuteli hän poikaa, lähetti äkkiä hänet lattialle ja poistui huoneesta.
"Miksi hän meni?" kysyi Kätchen.