Kirje oli mennyt leskikuningatar Katarinalle. Herttua kysyi häneltä, eikö hän tahtonut tehdä heille sitä suurta iloa, että viettäisi joulunsa Örebron linnassa, mutta samalla lähettäisi edeltäpäin jonkun, joka osaisi järjestää joulupidot vanhaan ruotsalaiseen tapaan. Sillä herttuatar ei ollut sellaiseen tottunut.
Viestinviejä, joka oli käynyt Strömsholmassa, ei palatessaan tuonut ainoastaan paria luotettua palvelijaa, vaan myös kokonaisen vaununlastin "jouluruokaa" ynnä kirjeen Katarina rouvalta herttuattarelle. Kirjeen lähettäjä pyysi anteeksi suurta rohkeuttaan, mutta aika oli jo päässyt niin pitkälle, että olisi ollut mahdotonta saada kaikki valmiiksi Örebrossa. Lopuksi kiitti hän kutsusta ja lupasi tulla jo aatonaattona ollakseen valvomassa pöytien kattamista.
Kristina rouva ei ollut ihastunut näihin puuhiin, mutta hänen täytyi alistua. Kutsuja lähetettiin monille kaupunkilaisille ja läheisille naapureille. Ja talossa alkoi suunnaton touhu ja puuha.
Eräänä päivänä herttua tapasi huononpuoleisesti puetun miehen, joka lurkki linnaan kirje kädessään.
"Ketä etsit?"
"Onko hän linnanvouti?"
"Pitäisi olemani. Kenelle kirje on?"
"Lukee kuoresta!"
Herttua luki: "Jalosukuinen ja armollinen neiti Katarina Vaasa."
Kuka hänelle mahtoi kirjoittaa? Käsiala oli huolellinen. "Mistä olet kotoisin?" kysyi herttua jokseenkin tuimasti.