"No, Maria neitsyt, ettekö tekään uskalla?" kysyi herttua nuorelta neitsyeltä, jota otus näytti suuresti huvittavan.
Maria riensi päin ja alkoi arastelematta repelöidä hullunkurista kuvatusta. Pienillä saksilla, jotka hän otti hameentaskustaan, hän leikkeli käärelankoja ja nosti pois suuren pään.
"Täällä sisällä on jotakin", sanoi Maria kuvatusta tunnustellen. "Uh, luulen, että se on elävä!" Nyt oli hänen vuoronsa pelätä.
Herttua nauroi täyttä kurkkua. "Jos se on koira, saatte pitää sen yhdessä poikien kanssa, Maria neitsyt", sanoi hän. "Tunnustelkaa varovasti, ettei se saa purruksi."
"Niin, se on koira, tuntuu sileäkarvaiselta. Elukka parka, sitä käy aivan sääliksi!" Ja hän alkoi leikellä ja ratkoa.
Ratkominen kai kävi taitamattomasti, sillä yhtäkkiä hän sai rievun silmilleen… se tuntui kevyeltä, mutta peitti hänet kokonaan.
Samassa kauli hän läsnäolijani huudahtavan, ja peitteestään selvittyään pääsi huudahdus häneltäkin. Sillä hänen edessään seisoi kumarteleva nuori mies.
"Pyydän anteeksi, mutta täten luulin teidän pääsevän pienimmällä pelästyksellä."
Maria seisoi kovasti hämillään. Hän ei tiennyt ensinkään mitä hänen oli vastattava.
Herttua ojensi nuorelle miehelle kätensä ja esitti leskikuningattarelle ja herttuattarelle: "Herra Juhani Skytte, jonka olen valinnut poikieni opettajaksi."