"Niin, mahdollisesti en."
Syntyi tuokion hiljaisuus. Maria piirusti ja Kaarina pisteli neulalla. Sitten hän huokasi syvään: "Sano minulle, Maria, oletko koskaan rakastanut?"
"En koskaan!"
"Mutta miksi et?" kysyi Kaarina kummissaan.
"Vietin yksinäistä elämää äitini kanssa. Sitten hän kuoli, luojan kiitos, sillä aivan kohta sen jälkeen…" Hän katkaisi sanansa kauttaaltaan väristen.
"Jospa ymmärtäisin, kuinka voit ottaa tuon kamalan tapauksen niin tyynesti."
"Mitäpä voin?"
"Minä olisin varmaan tullut hulluksi."
"Jumala on minut siitä varjellut, Rukoilen joka päivä, että elämälläni ja toimillani voisin huojentaa osan isäni taakasta."
"Mutta en ymmärrä, kuinka voit aina olla niin iloinen."