"Vaaliruhtinas hellii suuresti nuorinta poikaansa", vastasi Maria rouva ja huudahti: "Kolmas pitäjä jo, eikä sinua ole vielä vihitty papiksi."
"Täytyy olla varovainen", tuumi nuori herra nauraen. "On mahdollista, ettei veljeni saa miespuolisia perillisiä."
Ruhtinatar näytti tyytymättömältä. "Et näytä itse pitävän kovinkaan tähdellisenä hengellistä arvoa", sanoi hän. "Oikeastaan minun pitäisi", huudahti nuori herra, "sillä näin vastikään näyn… madonnan itsensä nunnanpuvussa." "Herjaaja, kuinka uskallat!"
Pappiskokelas katsoi madonnankuvaan. "En voi sitä auttaa. Hän on kauniimpikin kuin tuo. En eläessäni ole nähnyt ketään samalla kertaa niin ajattelevaa ja niin lapsellisen viatonta."
"Liioittelet!"
"Kuinka sen voit tietää! Ah, nytpä muistan! Vanha harppusi oli hänen mukanaan. Mutta sanokaa sitten kuka hän on, mistä hän tulee?"
"Ruotsalainen neiti, jonka olen ottanut suojelukseeni ja joka tulee viipymään täällä muutamia viikkoja."
"Nunna hovissa! Se on jotakin uutta."
"Ei hän ole vielä nunna, mutta toivon…"
"Niin minäkin. Meidät voidaan vihkiä yhtaikaa, ja minä menen samaan luostariin kuin hänkin."