"Vaunut odottavat", virkkoi muuan hoviherroista.
Ruhtinas syöksyi ulos huoneesta, ja minuuttia myöhemmin nähtiin hänen huimaa vauhtia ajavan tiehensä.
Alliaga meni hänen mukaansa, kaikki muut jäivät huoneeseen.
Elsa katseli kummastellen ympärilleen. Olikohan hän tehnyt jotenkuten väärin?
Silloin hän kohtasi ruhtinas Leopoldin silmät, jotka hymyillen tähystelivät häneen. "Onko joku metsänneidoista opettanut teidät laulamaan?" kysyi ruhtinas.
"Meillä laulavat kaikki ihmiset."
"Yhtä kauniistiko kuin tekin?"
"Paljon, paljon paremmin!"
"Ruhtinas myöhästyi laulun tähden", sanoi herttuatar. "Mutta toivokaamme, ettei hän tule kirkkoon liian myöhään. Silloin hän varmaan tahtoo kuulla vastakin pohjolan laululintua."
Kotvan kuluttua ruhtinas palasi. Hän oli kiireissään ajanut hevosensa kuoliaaksi, mutta joutunut oikeaan aikaan. "Olen iloinen", sanoi hän, "kun sain uhrata kauniit hevoseni velvollisuuteni tähden."